Husulantien niemennokassa tuuli tuiversi tänään melkoisella voimalla. Kattoon kopisi oksan rantuja ja ilmavirtojen ujellus oli jatkuvaa. Puhuri käänsi rannan lumpeen lehdet kaksin kerroin ja taivutti puut notkolleen. Onneksi männyt ja suuret puut yhä tuntuivat pysyvän juurillaan.

 

Ja minä nautin. Tällaiset luonnon voimat ovat jotain kunnioitusta herättävää. Maalaisresidenssini pihalla seistessä tuuli riuhtoi villatakin liepeitä ja pyöritti hiuksia kaikkiin suuntiin. Vaikka vahvasti piti asettaa jalkapohjat metsämaata vasten, tuulen lämpö tuntui hellivän, ei riuhtovan. Huikea kontrasti: vaikka tuuli, ei paleltanut.

 

Tänään muistin kuinka Mieheni kertoi isänsä kommentoineen, ettei taloa pidä rakentaa rantaan. Se on kylmä ja tuulinen paikka. Kuhmossa asuva viisas mies rakensi talon toisensa jälkeen kylälle, suojaan isolta aavalta puskevalta tuulelta, mutta kuitenkin riittävän lähelle rantaa, jotta kalamiehenä nopeasti pääsi heittämään uistinta Kuhmon moniin järviin.

 

Tänään nyökkäilin Einon viisaudelle. Käydessäni maalaisresidenssini niemennokalta Lapinjärven kylillä, tuulen voimakkuus oli siellä merkittävästi vaimeampaa kuin maalaisresidenssini pihalla.

 

Pyhäjärveltä saunaillasta palattuani, kotimatkalla Koskensuuntiellä, huomasin toiselle käyneen harmillisemmin. Iso puu oli kaatunut mökin päälle taittaen katon kulmaa painonsa verran. Kenen mökki? Jos tunnistat, kesäpaikan omistaja arvostanee ilmoitusta. Onneksi autoja ei ollut pihassa, joten olettaa saattaa, että henkilövahingoilta säästyttiin ja harmitus jää maalliseksi.

Että sellainen puhuri.