Arkea ja juhlaa, Hyvinvointi

Luksusta, laatua ja loistokkuutta – iltameikki Sisleyn osastolta Stockmannilta

Istuin kolme päivää kotitoimistolla huulet kirkkaan punaisiksi maalattuna. Päässä takoi ajatus, että gaalassa pitää huulien olla isot ja näyttävät – ja JOULUNPUNAISET. Koska punainen ei ole koskaan kuulunut värivalikoimiini, pitihän tätä harjoitella. Rajasin huulet vakaalla kädellä omien huulirajojen ulkoreunaa hyväillen ja täytin sisäpuolen markettipunalla. Ja sitten ryhdyin töihin.

Ensimmäisenä päivänä Teams-kokouksen jälkeen huomasin, että sillä tavalla suloisesti hiukan etunojaan kurottavat etuhampaani olivat ottaneet huulista väriä, eikä ihan vähän. Onko siis kohtaloni, että joutuisin juhlassa pyörittelemään kieltä etuhampaita nuollen, joka kerta ennen isoa hymyä. Miten se ikinä onnistuisikaan, kun hymyilen ja nauran isosti koko ajan. Ja se kielen pyörittely, vaikkakin suu kiinni, se näkyy, eikä näytä hyvältä. Ei arkena, eikä ainakaan juhlissa kimallemekko päällä.

Ja vielä kun loppupäivästä puna oli karannut huulten reunoilta viiruiksi vähän sinne ja tänne, tunsin hikikarpaloiden nousevan otsalle. Mutta en luovuttanut, vaan toistin saman kokeilun seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Käsi oli maalatessa jo varmempi, hampaatkin opin pitämään hiukan kauempana maalipinnasta ja hyvällä pohjustuksella sain värin karkaamisenkin huulilta jokseenkin hallintaan. Silti tämä ei tuntunut omalta. Minun värini ei ole punainen.  

Sisleyn huultenrajauskynä Phyto-Lèvres Perfect (Rose Passion 4) ja huulipuna Phyto-Rouge Shine (Sheer Petal 20) sekä valloittava Upcycle with Jing -korusarja.

Kun ystäväni puolihuolimattomasti kertoi menevänsä silmien meikkaukseen, en antanut tiedon jäädä siihen, vaan keskeytin sen pidemmän tuloillaan olevan tarinan: ”Kerro lisää!!!”.

Stockmannin kosmetiikassa on ranskalaisen luksuskosmetiikkaa ja -ihonhoitotuotteita valmistavan Sisleyn osasto, jossa tuotemyynnin lisäksi tehdään asiakkaille meikkauksia ja ihonhoitoja etukäteen sovittuina aikoina. Sinne Pirjo oli menossa ja rohkenin kysymään, josko pääsisin mukaan. Muutama soitto ja olin tervetullut!

Ystäväni Pirjo Tuijan taitavassa käsittelyssä Sisleyn osastolla Stockmannilla. Nyt juhlameikki Barona Day’n iltajuhlaa varten on valmis.

Tämä ratkaisi kaikki ehostamisen ongelmat ja ehkäpä juhlameikin lisäksi oppisin muutaman niksin niihin kertoihin, kun siveltimen on pysyttävä omissa käsissä. Nyt kuitenkin nauttisin ammattilaisen otteista ja saisin kerrankin iholle laadukkailla luksustuotteilla taiteillun upean juhlameikin.

Kaikista eniten odotin silmien meikkausta. Siinä ja pohjustuksessa huolettoman arkimeikkaajaan taidot laitetaan todella koetukselle. Luomiväriä en ole koskaan oppinut levittämään. Tuoreessa muistissa ovat ne katseen valaistus yritykset, jossa valkoisella luomivärillä yritin saada silmäni näyttämään vieläkin suuremmilta. Onnistumatta, sillä tarkkasilmäinen saattoi huomata yhteneväisyyksiä Uuno Turhapuron silmämeikkiin. Sen jälkeen olen tyytynyt puuteriin, rajaamaan silmät ja harjaamaan ripsille pituutta ja tummuutta.

Siispä siinä istuessani kosmetologin ja maskeeraajan ammattimaisessa otteessa, nautin ajastani valtavasti. Keskustelimme meikkaamisesta, Sisleyn tuotteista ja brändin historiasta. Opin muun muassa, että Sisleyn kosmetiikka eroaa muista vastaavista sarjoista siinä, että niissä on mukana myös hoitava aspekti. Kosmetiikan ja ihonhoitotuotteiden lisäksi Sisleyllä on myös raikas ja valloittava tuoksuvalikoima.

Sisleyn historia sai alkunsa vuonna 1972 ja muutama vuosi myöhemmin 1976 Hubert d’Ornano ostaessa yrityksen, sai Sisley nykyisen brändinimensä. Nimen d’Ornano kaappasi impressionistiselta taidemaalarilta, sillä taide oli hänen sydäntään lähellä. Sisley on kasvanut kansainväliseksi, tuhansia ihmisiä työllistäväksi, kosmetiikka-brändiksi, jonka kivijalkana ovat mm. laatu, ensiluokkaiset raaka-aineet ja tuotteiden hoitavuus. Sisleyn tuotteita on myynnissä tavarataloissa, apteekeissa, kylpylöissä ja kauneussalongeissa. Suomessa Sisleyn kattavaan kosmetiikan, kasvojenhoidon ja tuoksujen maailmaan pääset parhaiten tutustumaan Stockmannin tavaratalon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa Sisleyn osastolla sekä mm. Stockmannin verkkokaupasta. Siellä Tuija ja Maria auttavat mielellään sinua löytämään sinulle parhaat tuotteet (muista lähettää Kristallin kirkkaalta terveisiä).

Sisleyn Maria kertoi valloittavasti Sisleyn mielenkiintoisesta historiasta ja heidän laadukkaista luksustuotteistaan.

Oletko kokeillut tätä meikkauspalvelua? Tai oletko käynyt Stockmannin Sisleyn osastolla hoidossa? Lämmin suositus. Upean ehostuksen lisäksi sain meikkituolissa Tuijalta sellaisen voimalatauksen ja energiabuustin, että tunsin itseni jälleen kauniiksi ja upeaksi naiseksi. Vierailussa oli taikaa niin monella tasolla.  

Sisleyn osastolla tehtävät meikit ja hoidot eivät sinänsä erikseen maksa mitään, vaan kauneushemmottelussa käynyt voi kiittää työstä hankkimalla itselleen kolme (3) Sisley-tuotetta. Aika mukava paketti, sillä ehostuksessa tai hoidoissa varmasti mieltyy siinä käytettyihin tuotteisiin, jota haluaa myös myöhemmin käyttää. Niinpä merkityksellisen juhlatilaisuuden tullen, varaa aika, nauti ehostushetkestä ja samalla päivitä kosmetiikkapussisi sisältöä.

Minulle tarttui mukaan nämä:

HOITAVA HUULIPUNA / Sisley, Phyto-Rouge Shine 20 – Sheer Petal

Phyto-Rouge Shine -tuotesarjan huulipunat ovat täydellinen yhdistelmä huulikiillon kiiltoa, voiteen hoitavuutta ja huulipunan sulautuvaa väriä. Hydrobooster Complex -yhdisteen mikrohelmissä on hyaluronihappoa ja konjac-glukomannaania, jotka tekevät huulista välittömästi täyteläiset ja nautinnollisen pehmeät. Phyto-Rouge Shine ei ole siis vain väriä ja hohtoa, vaan se myös hoitaa huulia. Phyto-Rougeshine kosteuttaa huulia, ja lisäksi sen ainutlaatuinen rakenne mahdollistaa halutunlaisen lopputuloksen.

Ja kun tunto-, näköaisti sekä huulten iho saa hemmottelun, niin myös tuoksumaailma tuo huulipunan levitykseen oman hellivän tuulahduksen. Avatessani huulipunahylsyn korkin, mieto ihana toffeen tuoksu antoi oman vivahteen huulien maalauksen. Hylsyssäkin on luksusta, Sisleymäinen kotelo on kultainen ja koristeltu valkoisilla seepraraidoilla.

Punaisista huulista luovuimme heti jo alkuun yllä olevista joulunpunaisista housuistani huolimatta, ja Sisleyn Tuija valitsi minulle aivan ihanan Sheer Petal -sävyn, jonka tunsin heti omakseni. Kaikille löytyy varmasti se oma mieluinen väri (vaikka se punainenkin) 12 kauniista sävystä neljästä sävyperheestä: beige, pinkki, oranssi tai punainen.

HUULTENRAJAUSKYNÄ / Sisley, Phyto-Lèvres Perfect – 4 Rose Passion

Phyto-Lèvres Perfect on kiinteä, pehmeä ja helppolevitteinen huultenrajauskynä, joka rajaa huulet helposti ja tarkasti. Kokum-voita ja kasvipohjaista skvalaania sisältävä koostumus ravitsee, kosteuttaa ja tuntuu miellyttävältä huulilla. Aloe vera -uute ja jojoba-öljy tekevät huulista sileät, pehmeät ja joustavat. Huulilla liukuva koostumus (pehmeyden, kiinteyden ja miellyttävyyden yhdistävä teknologia) lisää värin kiinnittymistä ja kestoa. Sivellin mahdollistaa ammattilaistasoisen levityksen ja meikin korjaamisen päivän kuluessa.

Sisleyn osastolla varmistui kaksi asiaa: Joulunpunainen ei ole minun juttu ja toisena, ettei tämä elämys jää viimeiseksi. Tervetuloa juhlat ja kutsut, minulla on ehostusasiat nyt kunnossa!

P.S. Vaikka minä ihastuin vaaleaan punaiseen (Sheer Petal), saattaa sinulle punainen olla upea. Jos näin on ja punainen on sinun huulillesi se juhlan tuova väri, löytyy Sisleyltä huikea Pop of Red -> kurkkaa video. Olet myyty ;)!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *