Kulttuuria, Teatteri

Kohtauksia eräästä avioliitosta

Oletko ollut kylässä, kun isäntäpari riitelee? Istunut sohvalla, kuullut kaiken, ymmärtänyt piikittelyn ja pinnan alla kuohuvan kipuilun, mutta pysytellyt hiljaa ja sipaissut isäntäparin sinulle ojentaneesta viinilasista helmeilevää juomaa, kun et tiennyt mitä muutakaan voisit tilanteessa tehdä. Kansallisteatterin esityksessä, Kohtauksia eräästä avioliitosta, viinin saa nauttia vasta tauolla, mutta piinallisen tilanteen tunnelma hiipii iholle jo ensimmäisestä kohtauksesta. Teatteriyleisö pääsee lämminhenkisessä Omapohja-näyttämössä kokemaan Mariannen ja Johanin tarinan kuin istuen vieraana heidän kotisohvallansa.

Marianne (Kristiina Halttu) ja Johan (Esa-Matti Long) ovat onnellinen, sivistynyt ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva aviopari, jonka yhteiselämä vaikuttaa päällisin puolin varsin ihanteelliselta. Pitkä vahva avioliitto, molempien menestyksekäs työura, kaksi lasta, kaunis koti ja työn ohessa perhekeskeinen, toimiva arki. Mutta kuten kaikissa pitkissä parisuhteissa on vaarana, Mariannen ja Johanin parisuhteen roolit ja tavat ovat jo painautuneet niin syvälle, että ne alkavat hiertämään. Ensimmäisessä kohtauksessa Marianne yrittää ponnekkaasti päästä eroon joka sunnuntaiksi sovitusta sukupäivällisestä. Johan on jo luovuttanut, eikä usko vaimon yrityksen onnistumiseen, vaikka häntäkin kiehtoisi oman lähiperheen kanssa vietettävä rauhallinen ja paineeton sunnuntai. Tavat ovat kuitenkin jo niin pinttyneet, ettei Marianne pääse vapautumaan täpäkän äitinsä voimallisesti kiinnipitämästä traditiosta.

Rutiinit, arjen yllätyksettömyys ja vuosien varrella maton alle lakaistut ongelmat nousevat pintaan ja alkaa pitkä prosessi, jossa pariskunta käy kovaa kamppailua moraalin, odotusten ja annettujen lupausten ristitulessa. Edessä on hellyyttä ja julmuutta sekä kipuilua sitoutumisen tarpeesta ja samalla vapauden kaipuusta. Johan lähtee, mutta ovella tuskailee, kuinka toivoisi voivansa jäädä. Ristiriitaisten tunteiden otteessa kipuilu on käsinkosketeltavaa ja vihan, rakkauden ja intohimon jatkuvaa vuoropuhelua.

 

”Minulla meni 3 kuukautta kirjoittaa ja 30 vuotta elää se mistä kirjoitin” (Bergman)

Alun perin kuusiosaiseksi televisiosarjaksi tehty ja valtavaksi kansainväliseksi menestykseksi muodostunut Kohtauksia eräästä avioliitosta (Scenes from a Marriage, 1973) nähdään Omapohjassa Ingmar Bergmanin omana näyttämösovituksena, jonka ohjaa Michael Baran. Bergmanin tuotannon suurena ihailijana, Baran tekee kunniaa käsikirjoitukselle. Barania kiehtoo erityisesti Bergmanin teksteissä hänen taitonsa kuvata ihmisten moniulotteisuutta ja ihmisten välisiä suhteita sekä se, kuinka väkevissäkin kirjoituksissaan, hän katsoo ihmisiä hellyydellä.

 

Ohjaaja Baran on ottanut käsikirjoituksen taitaviin käsiinsä ja rohkeasti muokannut siitä toimivan ja loppuun asti kantavan esityksen. Erittäin onnistuneesti hän esimerkiksi jättää pois elokuvaversion ensimmäisen kohtauksen, jossa elokuvassa avioparia haastatellaan lehteen. Elokuvassa annetaan katsojalle turhan valmiiksi pureskeltuna näkymä avioparin valtasuhteista, kun Baran taas antaa katsojille itselleen tilaa muodostaa käsityksen parin voimasuhteista ja dynamiikasta ajan kanssa.

 

Siispä, vaikka Bergmanin moderni klassikko olisi jo televisiosarjana ja elokuvan nähty, kannattaa käydä katsomassa myös teatteriversio. Michael Baranin ohjaama Kohtauksia eräästä avioliitosta, pysyy tarinalle uskollisena, mutta poikkeaa riittävästi, jotta katsojalla pysyy mielenkiinto vahvana loppuun asti.

”Alan tuntea olevani vapaa sinusta ja se on suuri helpotus” (Marianne)

Erinomaiseen suoritukseen on näyttelijöiden Kristiina Haltun ja Esa-Matti Longin lisäksi yltänyt myös pukusuunnittelija ja lavastuksesta vastannut Tarja Simone. Menestyksekkään keskiluokkaisen parin koti on kaunis, kuin suoraan sisustuslehdestä ja aikaan sitoutumaton. Moderni koti pitää katsojan taidokkaasti tässä ajassa, mutta seinään piuhalla kiinnitetty puhelin ja vinyylit antavat impulsseja myös menneestä ajasta. Tällainen ajattomuus kirittää miettimään, miten vähän ovat parisuhteen rakenteet muuttuneetkaan vuodesta 1973 tähän päivään.

 

Naamioinnin suunnittelijana on Anna Pelkonen ja valosuunnittelusta vastaa Ville Toikka. Valaistus ja valot nousevatkin lavastuksessa tärkeäksi, kun lavalle on haluttu realistisia toimintoja. Päähenkilöt valmistavat aamupalan, sytyttävät ja sulkevat valoja sekä pukeutuvat ja riisuutuvat tarinan edetessä. ”Koska vaatteiden vaihdot tulee olla mahdollisimman sujuvia, se on asettanut omat vaatimuksensa puvustukselle”, kertoo pukusuunnittelija Simone: ”Tilanteita on harjoiteltu heti ensimmäisestä harjoituskerrasta lähtien”. Myös puvustuksen kautta on rakennettu tarinaa tukeva kaari: yöasusta sovinnaiseen pukeutumiseen ja myöhemmin, esityksen loppupuolella on vahvan ja itsenäisen naisen korostamiseen valittu kirkkaan keltainen upea pliseerattu mekko.

”Neljä vuotta olen halunnut sinusta eroon” (Johan)

Ingmar Bergmanin mestarillisen aviodraaman traagiset ja koomisetkin käänteet ovat helposti tunnistettavia kenelle tahansa, joka elää tai on joskus elänyt pitkässä suhteessa toisen kanssa. Tuttujen ihmissuhdekiemuroiden alta nousevat esiin ikuiset teemat: elämän tarkoituksen ainainen etsintä ja henkilökohtaisen moraalin rajojen tunnistelu, kumppanuus ja sen vaateet, seksin merkitys parisuhteessa, uran ja perheen yhteensovittamisen haasteet ja yhteiskuntaamme piinaava jatkuva kiire.

 

Miten pitää parisuhde riittävän yllätyksellisenä ja mielenkiintoisena työn ja perheen vaatimusten paineessa? Miten rutinoitua sopivasti, jotta arjen askareet sujuisivat tehokkaasti, muttei liikaa, jotta tilaa jäisi myös uudelle ja virkistävälle? Ja päättyykö parisuhde vastoin luultua, kuitenkin ennemminkin meissä vahvasti vellovaan tarpeeseen kasvaa ihmisenä ja löytää itsensä, sen todellisen minän, jokaisessa elämänkaaren vaiheessa? Vai siitä perinteisestä, onnen ja rakkauden loputtomasta etsimisestä? Ulkopuolisten odotusten, yltäkylläisen huolenpidon sekä tiukkaan juurtuneiden tapojen ja traditioiden puristuksessa, Johan ei löydä omalle kasvulleen tilaa kuin lähtemällä.

 

KOHTAUKSIA ERÄÄSTÄ AVIOLIITOSTA, INGMAR BERGMAN.
Kansallisteatteri, Omapohja, näytökset helmikuusta huhtikuuhun 6. päivään asti 2019.

 

Artikkeli on julkaistu myös kulttuuri- ja kaupunginosalehdessä Kuohussa 1/2019, sivu 10.

 

 

 

 

Please follow and like Kristallin kirkkaasti:
0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *