Arkea ja juhlaa

Koivuvihdan tuoksuinen saunailta Pyhäjärven rannalla

Tänään mietin, että saunonko yksin vai seurassa. Mutten kauaa. Jo pian pienen Peugeotini keula osoitti Lapinjärven Porlammin kylää ja Pyhäjärven Koskensuuta. Lapinjärven suomalaisen seurakunnan nettisivuilta löytyi tapahtumasivulta ilmoitus yhteisestä saunaillasta.

 

Saunasäännöistä otin selvää jo edellisenä päivänä. Luvassa oli yhteissauna, joten lauteille noustiin uimapuku päällä. Sekasaunaa ei tänä iltana saatu kuitenkaan aikaiseksi, sillä naiset olivat niin napakoita saunojia, että siinä vaiheessa kun oli ’löylyt ja uimaan’ -kierrosta tehty tarpeeksi, miehet vasta venyttelivät saunanlaidalta terassille uimapukujen vaihtoon. Ja mikäs siinä penkillä oli istuessa ja kaunista kesäiltaa siemaillessa.

Pirjon mies siivosi laiturin uimareita varten.

 

Löylyt lempivät pesäpallosta napakoituneita lihaksia ja juttua riitti saunaseuran kanssa lauteilla. Vieraanvaraiset vakiosaunojat tarjosivat myös vihtaansa, joten citybloggarikin sai maalaiselämyksen koivunvihdan räpseestä. Siitäkin puhuttiin, että koivunlehden saponiinit toimivat kuin mietona saippuana ja auttavat hellävaraisesti pesemään iholta rasvaa ja likaa.

Uimaankin uskaltauduin, kun niin tekivät muutkin. Famu Pirjon ja 10-vuotiaan Ellenin seurassa sain rohkeutta riittävästi, että talviturkki jäi Pyhäjärveen. Minun lapsuuden oppien mukaan ei muutama uimaveto siihen riitä, vaan pään pitää lakea myöten olla uitettuna.

 

Ensimmäinen uintikerta oli verryttelyä. Pulahdus uimaan, pää visusti pinnalla ja parilla vedolla pian takaisin laiturin portaille. Vilpoisen veden virkistävä tunne oli niin ihana, että uusien löylyjen jälkeen kaipasin taas laiturille. Tällä kertaa viihdyin Pyhäjärvessä pidempään ja päälakikin kastui, niin että hyvällä omalla tunnolla, yhtään huijaamatta, saatan sanoa, että siellä se on Pyhäjärven pohjassa, minun talviturkkini.

 

Odotin paljon kylmempää vettä, sillä olin kuullut järven olevan syvä. Pyhäjärvi oli pitkään järviemme keskisyvyystilaston ykkönen huikealla 20,8 metrin mitalla. Vuonna 2000 syvyysmittausten jatkuessa paalupaikka menetettiin Ruokolahden Suuri Jukajärvelle. Maksimisyvyystilastossa Pyhäjärven 68 metrin lukema antaa enää sijan 15. Ykköspaikka kuitenkin säilyi näin: Pyhäjärvi ulottuu 28 metriin, syvemmälle merenpinnan alapuolelle kuin mikään muu Suomen järvi.

Kaipaatko saunaseuraa? Perjantaisin kello 18.00 lämpenee Pyhäjärven rantasauna ja ovet ovat avoinna puukiukaan lempiviä löylyjä kaipaaville. Uskaltaudu mukaan. Suosittelen lämpimästi!

Kuulin harmikseni seurakunnan leirikeskuksen olevan käyttökiellossa. Hienolla paikalla sijaitseva rakennus aiheuttaa mietintöjä sen tulevaisuudesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *