Tänään saapui vihdoin kovasti odottamamme Taidekuplan avajaispäivä. Tai oikeammin etkot, sillä vielä huomenna työpäivän verran saavat ajatukset hiipuilla arjessa ja työssä, mutta heti neljältä painan työtietokoneeni kannen kiinni ja siirrän ajatukset…. hmm… minne? Vaikkapa leijailemaan luovuuden mereen.

Taidekupla?

Turkulaisella Titanik-gallerialla oli taiteilija-residenssihaku. Voisi sanoa, että siitä se sitten lähti, Titanikista ja lähettämästäni WhatsApp-viestistäni ystävättärelleni. ”Nyt laitetaan hakemusta sisään”, ehdotin, ja alkuepäröinnin jälkeen, sain ystävältäni luvan toteuttaa hullun ideani. Innostus ja ideoiden soljuva ketju täytti pään ja ajatukset.

Rohkeana, vailla mitään häpyä, kirjoitin hakemuksen ja avasin ajatuksen itseni sisällä, että jotain tällaista meidänkin, harrastelijoiden, on lupa tehdä. Ja meidän pitää tehdä. Syntyi tarve. Ehkäpä toivo.

Titanik-hausta tuli – eikä ollenkaan yllätykseksemme – kieltävä, mutta myös taiteen harrastamisen jakamiseen kannustava päätös. Ja jo siinä vaiheessa oli itsestään selvää, että ideamme Taidekuplasta menee Titanikin uppoamisesta huolimatta toteutukseen. Taidekuplan kantavana ajatuksena oli, että pyhittäisimme yhden viikonlopun anteeksi pyytelemättä kaikelle sille, mille arjessa ei aina tunnu olevan aikaa: taiteen tekemiselle, kirjoittamiselle, maalaamiselle, ideoimiselle ja ystävyydelle.

Minä sanailija ja Katri kuvataiteen taitaja ja akvarellisti, halusimme yhdistää luovuusimumme. Halusimme saada tilaisuuden kokeilla, mitä kaikkea voisikaan tulla sanataiteen ja kuvataiteen yhdistämisestä. Miten saisimme tarinat, koetun, eletyn ja itketyn elämämme canvasille ja päin vastoin, siveltimen vetojen kuvajaiset tarinaksi paperille.

Turun Titanikista ei ollut pitkää matkaa Lopelle. Tarvitsimme yhteisen tilan, ja sehän meillä jo oli. Vapaa-ajan asuntomme Lopella toimii täydellisenä näyttämönä Taidekuplalle. Täällä vaaleat valoisat tilat antavat tilaa maalausten väreille ja sanojen kilpajuoksulle tietokoneeni tarinaa janoavalle näytölle.

Haluamme sukeltaa sisimpäämme ja tutustua toisemme sieluun. Tai ainakin raapaista pintaa. Tutkia, miettiä ja pohtia toivoa ja toivottomuutta – se kun on ollut ainakin toisella meistä hukassa. Miettiä mitä voisimme tehdä yhdessä, saisimmeko aikaan jotain lohduttavaa, parantavaa, ehkäpä jopa innostavaa ja valoa tuovaa. Ja minä toivon salaa, että löytäisin kadonneen toivon, jonka lähti poikani matkaan viime heinäkuussa.

Alussa lausuttu, MITÄKÖHÄN TUOSTA TULISI -toteama kaikuu korvissani. Ensimmäinen epäilyksen sanaketju on taltutettu ja mahdollisuuksien monenkirjava myrsky on saanut luvan vallata mielemme.

Toinen meistä toi avajaisiimme Maaret Kallion Voimana toivo -kirjan, toinen Italiasta rantautuneen punaviinipullon HOPE-etiketillä. Taidekupla-idean syntymän päivinä, hyvin varhaisessa vaiheessa, päädyimme, ehkäpä hiukan sanattomastikin, teemaan Toivo. Ja sen vastapariin toivottomuus. Mitä on toivo, mitä tapahtuu kun sen menettää? Miten se palaa vai voiko se jäädä palaamatta?

Mietin nyt syntyykö kaikki kaunis tai merkityksellinen rikki revitystä sydämestä, avohaavasta, jolle jokainen toivon henkäys on suolaa? Saisiko toivon liepeestä kloonin? Vai voisiko toivoa ruiskuttaa korona-rokotteen tavoin sen tehoa epäilevälle puoli väkisin. Miten voisi mustaksi muuttunut maailma saada värit takaisi? Edes hailakat? 

Tänä viikonloppuna minä kirjoitan ja ystäväni maalaa. Kun Katri on maalannut, minä sanoitan kuvan. Kun minä olen kirjoittanut, Katri kuvittaa sen, tarinan ytimen. Ja niin edelleen.

Tänään taidekuplan etkoilla söimme pizzaa kuohuviinin kera, selailimme jo tehtyjä maalauksia, heitimme ideoita ilmaan, tutustuimme Taidetarvikke.org -verkkokaupasta saamiimme ja hankkimiimme tuotteisiin sekä valmistauduimme huomiseen. Ja tietenkin kirjoitimme ja maalasimme.

Päivän päiväkirjakuvaksi syntyi Katrin pensselistä lasi kuohuvaa ja toiveekkaat valkoiset kukat. Maaret Kallion kirjan Voimana toivo sivulta löytyneen Mikko Harjun laulun Anna mennä lennä sanojen innoittamana kuohulasista tulvi uskoa, toivoa ja rohkeutta sekä ennen kaikkea ’anna mennä, lennä’ ajatusta pisaroiden muodossa. Miten kiehtovasti laulussa muistutetaan ja kannustetaan, että ’ joka kuuseen kurkottaa voi kaiken saavuttaa’. Eikö vain nappaakin?!