Snellman ei tarjoa kauniita tarinoita onnellisilla lopuilla, vaan ravisuttavia kasvutarinoita kaunistelemattomissa ympäristössä. Ja hyvä niin, vaaleanpunaisia loppuja pullollaan olevat Amerikan nidokset, tarvitsevat rinnalleen aitoja kertomuksia. Vaikka huomaankin toivovani, että tällä kertaa pääsisin vähän vähemmällä, ettei vatsassa muljahtelisi, eikä silmät täyttyisi kyynelistä kuin kerran tai kaksi.

Kaiken takana on äiti

Voiko kirjoja ylipäätään kokea ilman tarinan ja sen herättämien tunteiden yhtymää omaan elämään, kuultuun tai koettuun. Vaikka Snellmanin teoksen näyttämö on valovuoden päässä oman elämäni taisteluareenasta, äiti-lapsi-suhteiden kuvaukset koskettavat joka kerta. Jopa Ilen, vaikkakin luokittelisin hänen emonsa lähinnä hirviöksi. ”Kyllä. Kaiken takana on äiti”. Tässä tarinassa satuttaja ja satutettu. Liekö rannan rajassa raiskattu sielu. Sieltäkö rikkoutui nuoren naisen mieli ja kumpusi viha ja särkyi usko ihmisyyteen. Kaikilla on tarinansa, jonkinmoinen selite käytökseen, kokemusten muovaamaan lopputulokseen. Lopputulokseen, joka muovautuu vielä tulevissakin elämän aallokoissa. Toisilla surullisempaan suuntaan.

Lähestyminen on luopumista

Erilaisten äiti-lapsi suhteiden lisäksi Lähestyminen-kirja kuvaa yhden elämänvaiheen loppumista. Ilen loppua lähestyvän tarinan ohessa kulkee minä-muodossa Tindran oma tarina. Muistot onnellisista perhe hetkistä, kokonaisesta aikakaudesta, jossa perheyhteisö loi raamit kauniiseen arkeen. Lähestyminen on lähestymistä yhden elämänvaiheen päätökseen. Klousaus antaa kaikessa haikeudessaan tilaa uudelle, sillä päästämättä irti, jää mieli vanhaan kiinni ja nykyhetki elämättä muistojen sumussa.

Anja Snellman tentissä uutuusteoksensa Lähestyminen tiimoilta. Snellmanilla on ilmiömäinen kyky antaa lukijalle oma tilaa rakentaa tarinasta omanlainen. Henkilökuvat ovat tarkat, mutta tulkinnalle jää tilaa ja tarinassa vierailevalle lupa värittää auki kirjoittamattomista asioista tai tapahtumista oma totuus. Teokset tarjoavat yhtymäkohtia, tunteita, tuoksuja, tunnelmia, tapahtumia, ihmiskuvauksia, joista jokaiselle löytyy jotain. Jotain, johon kiinnittyä. Jotain, josta kiinnostua koukuttumiseen saakka. Sillä Snellmanin kirjoja on mahdoton laskea yöpöydälle odottamaan seuraavaa lukuhetkeä. Tarina pakottaa kääntämään sivua ja vasta takakannen yllättäessä antaa palata nykyhetkeen.

Lähestyminen-kirjassa on onnistuttu taitavasti käsittelemään yllättävänkin useita aiheita, ja tähän ne luettelemalla, kirjaa lukemattomalle voisi muodostua kuvitelma, että liikaa on tungettu sivuille. Siitä ei ole kuitenkaan huolta, taidokkaan kynäilijän ansiosta jokainen aukeama tarjoaa mielikuvitukselle ihania ärsykkeitä juuri sopivassa määrin. Kuinka kiehtovaa onkaan löytää itsensä miettimässä vain kevyesti Lähestymisessä esiintyneen Ilen äidin tarinaa tai Tindran parisuhdetta, hänen suhdettaan tyttäriin, Kreikkaan, mereen. Lukuelämys on tarjoiltu tasapainoisesti ja tarkoituksellisesti, ihastuttavan anteliaasti ja sallivasti.

Meri. Mitä se on niellyt

Lähestyminen käsittelee isoja aiheita: kreikan muuttumista talouspaineiden alla, pakolaisvirtaa, äitiyttä, keskenmenoa, huumeongelmaa, hoitokäytäntöjä jne. Päättymisiä. Lähestymisiä. Elämä Kreetan saarilla ja Helsingin kantakaupungissa luo vahvan kontrastin, mutta nivoutuu yhteen vesivallin voimin. Rakkaudesta mereen, joka kasvoi rakkaudeksi Kreikkaan.

”Meri. Mitä se on niellyt. Meren muuttuminen perhekesien loman 
avauksen onnellisesta alttarista pakolaisten ja muiden merenkävijöiden 
ja vaeltajien haudaksi. Kreikka ei ole enää sama. Voinko enää 
kirjoittaa mitään katsomatta pohjaan?”

Ile ei katso pohjaan tai pelkää hautaan. Päivät vaihtuvat huuruissa. Onko kohtalo tuossa vaiheessa jo käyttäjän tiedossa ja toivosta parempaan luovuttu? Vastinetta Ilen karulle arjelle tuo Tindran kaihon täyttämät muistelot Pääskysten perheen onnentäyteisistä kesistä Kreetan saaristossa. Minne karkaa aurinkoinen elämänvaihe, joka oli niin täynnä tuoksuja ja elämyksiä, elämää, yhdessäoloa ja onnea. Lopun lähestyminen tuli kuin varkain, tapahtui ennen kuin sen tajusi. Varkain. Ja seuraava elämänvaihe lähestyy, kolkuttaa ovea avattavaksi, vaatii tulevansa hyväksytyksi, ilman lupauksia paremmasta, pakonkin sanelemana.

”….olin niin onnellinen että en saanut unta, kuuntelin yölintuja, 
nuuhkin sitruunapuun tuoksua, välillä puin päälleni ja kävelin 
satamalyhtyjen kajossa katsomaan miten ensimmäiset 
kalastajaveneet saapuivat aamuvarhain Na Horaan, miten 
sataman mustat kissat norkoilivat vastassa 
tervantuoksuisilla laiturinlankuilla hännät huutomerkkeinä.”

Miksi lukea kirja?

Kaikki ne, jotka tuntevat Anja Snellmanin aiempaa tuotantoa tai ovat lukeneet edes yhden hänen kirjoistaan, hyväksyvät kysymykseen ytimekkään vastauksen: SIKSI! Sen enempää ei Snellmanin teokset nyt tai aiemmin ole vaatineet lukeako vai eikö -pohdintaa.

Niille, joille Snellmanin kirjat eivät ole ennestään tuttuja tai niille, joilla kirja ei oikein pysy kämmenissä, rohkaisen kokeilemaan uutta. Jos voisin, pakottaisin. Sillä se on kuin minun tarinani porkkanakakusta, mutta se olkoot toisessa blogi-postauksessa kirjoitettava kertomus.

Snellmanin kirjoitus on kaunista, soljuvasti etenevää ja helppoa luettavaa. Kielikin on tuttua, tätä päivää, sopivan arkista, ilman kimurantteja kielikuvia tai kielellistä hienostelua. ”Tuuli pelmutti hameenhelmojani. Vedin polvisukkia ylöspäin ja raaputtelin kuminauharaitoja sukkien alla.” Tilanne- ja tunnelmakuvat tuovat tuoksut nenään, kirpeyden iholle, herättelevät makunystyrät valppaiksi ja komentavat korvat kuulolle. Kaikki aistit lumoutuvat vastaanottavaisiksi. Kielikuvien tanssahtelu on sivuilla sulavaa ja iloista, sanallista ilotulitusta, arkisten asioiden kiehtovaa kuvausta.

Kirja antautuu useamman ihmisen tarinalle ja tuo lukijan empatiakenttään eläviä ihmiskuvauksia. Sivujen kääntelyn päätyttyä takakantta edeltävään tyhjään arkkiin, jättää Snellman lukijan omien elämäntarinoitten ja kokemusten pariin miettimään minkälaisen jäljen minä olen jättänyt. Minkälaisen jäljen haluan jättää tästä hetkestä eteenpäin kanssa kulkijoiden tai elämänpolullani risteilevien tuttavuuksien ja tuntemattomienkin mieliin. Arvot, odotukset, unelmat, anteeksianto, luopuminen, tuska, lähestyminen – muiden ja minun – jää pohdituttamaan mieltä vielä kauan kirjan luettua.

Tahtoo lisää

Vaaleansinisen kirjankannen päällisen liepeeseen on painettu Anja Snellmanin 27. teoksen luettelo. Teen mentaalimerkinnän ja päätän jatkaa päivittää Snellman-tuotannon aukot.  Vaikka monta tuttua teoksen nimeä listassa jo onkin, joukossa on varmasti muutaman vahingossa lukematta jäänyt. Parvekejumalat ja Lähestyminen välissä tuntuu olevan teoksia, jotka ovat vielä ahmimatta. Luvassa siis laadukasta luettavaa, joka ei jätä ketään kylmäksi.

”Se oli merkillinen ennustus, äitini hymyili minulle.
Elämä on kummallista, minä nauroin tyttärilleni.”

Blogi on julkaistu ensimmäisen kerran Testikuskit-sivulla 5.11.2016: Suosituksena kirjaelämys Anja Snellmanin kynästä: Lähestyminen.