Arkea ja juhlaa, Suruvuosi

Kidekaari kuumalla vedellä ja huima juhannusraketti

Kuuma vesi jäätyy kylmää nopeammin! Tämän olemme tänä talvena opineet, jos ei fysiikan tunnilta, niin Instagramista viimeistään. Insta-tileillä on pyörinyt toinen toistaan upeampia videoita, jossa pakkasella ilmaan kaaressa heitetty vesi muodostaa upean hileholvin taivaalle.

Minun video ei ole niin upea tai erikoinen – ja mietin pitkään edes tekisinkö sellaista – saati sitten julkaisisinko. Tämä oli taas yksi niitä pieniä asioita, joka muistutti Danielin poissaolosta, (vaikken siitä muistutuksia tarvitse – Daniel on joka hetkessä mukanani ja mielessäni). Asioita, joita haluaisin tehdä kuopukseni kanssa yhdessä, enkä voi. Olisin halunnut hassutella, leikitellä ja testata fysiikan lakeja, juuri sinun kanssasi, Daniel. Luoda yhdessä jotain kaunista ja ihmeellistä. Kokeilla ja kokea.

Päädyin kuitenkin kokeilemaan ihmettä minäkin. Tein sen kuopukseni, Danielin, kunniaksi. Sillä Daniel rakasti taikuutta ja temppuja, kaikkea mikä meni kovaa, mikä rähjähti, piti meteliä. Hän purki, rakensi ja kasasi. Tuunasi kaikkea, mikään ei ollut koskaan valmis. Ei edes uudet tuotteet ja tavarat. Ne eivät olleet riittävän nopeita tai tehokkaita tai sitten ulkomuodollisesti niissä oli Danielin mielestä paljon parannettavaa. Uuden ulkomuodon saivat pelikonsolit, mopot ja autot, puut kaatuivat kirveen iskuista ja pihapuuhun syntyi puumaja ja mökkimäen alle temppuramppi, jotta pyörällä pääsisi hyppäämään yhä korkeammalle. Yhtenä kesänä keksijämme rakensi Esan kanssa muovipullosta raketin, joka vesipaineella ampaisi korkeiden mäntyjen latvojen korkeuteen. Se vasta hauskaa oli! Ja miten hieno ohjelmanumero siitä tuli juhannusjuhliimme.

Keksijän turvalasit päässä, Daniel ja Esa viimeistelemässä raketin lähtöalustaa.
Pitihän siihen siivekkeet saada, ampaisisi sitten suorempaan kohti taivasta…
Juhannuksen juhlaohjelmanumero: mäntyjen latvojen korkeuteen ampaiseva raketti!

”Minulla on sinua valtava ikävä. Jos vain mahdollista, ikävä kasvoi vielä lisää. Pienestä asiasta. Tällä kertaa Instassa pyörivistä videoista, joissa heitetään kuumaa vettä ilmaan. Olisin sen halunnut tehdä Sinun kanssasi, Daniel. Nyt tein sen – sinä sydämessäni ❤️.”

Kiehautin siis vettä ja kipitin hankeen kulho kädessä. Aurinko ei enää jaksanut kuin hiukan kurkistella männynrunkojen välistä. Minua jännitti. Olit vierelläni.

Kun vesi lensi ilmaan kumoutuvasta kulhosta, minä mietin poikaani ja sitä, kuinka hauskaa tätä olisi ollut hänen kanssaan kokeilla. Tekemäni kidekaaremme ei ollut kaikista kaunein, eikä hiipuva aurinko puiden välistä ylistänyt sen komeutta kuin vain hiukan. Mutta se oli siinä. Meidän kaaremme.

Tämän olisin halunnut tehdä Sinun kanssasi, Daniel. Tämän ja niin monta muuta asiaa vielä ehtiä kokemaan ja kokeilemaan.

Kun kulhon kumosin, mietin sinua, mutta mietin myös, millainen meidän päivämme olisi ollut. Millainen testihetki, jos sinä olisi rinnallani oikeasti, et vain sydämmessäni, sielussani, ihollani tuulen tuulahduksena.

Olisinko nipottanut kengistäsi kantautuvaa lunta puulattialla, kun olisit keittiöstä hakenut vedenkeittimestä lisää tulikuumaa vettä kulhoosi – uudestaan ja uudestaan? Tai olisinko katsellut touhujasi ikkunan takaa lämpimästä käsin, vähän sivusilmällä ja samalla puuhannut omiani?

Olisinko osannut olla läsnä? Pukea toppahaalarit päälle ja ihmetellä tekemisiäsi ihan läheltä. Ääneen kehua sinua hienoista keksinnöistäsi ja onnistumisistasi. Olisinko osannut valokuvata jokaista kokeiluasi ja hihkua ilosta temppujen onnistuttua?

Olisinko osannut olla oikeasti, kokonaan ja aidosti läsnä?

Nyt ainakin osaisin. Jos saisin sinut takaisin, en muuta tekisikään. Ihmettelisin sinua, hakeutuisin seuraasi, tutkailisin liikkeitäsi, ihailisi järjenjuoksuasi ja oivalluksiasi, nuuhkisin tuoksuasi – mutta sopivalta etäisyydeltä, etten olisi ihan ’outo’, olisin käytettävissä silloin kun sinä huomiota kaipaisit, en silloin kun minulla on aikaa tai paras hetki. Kuuntelisin, katsoisin, koskettaisi – korona-ajastakin huolimatta. Paljon, enemmän ja useammin.

Miten haluaisinkaan sinut tuonne pihalle viskomaan tulikuumaa vettä ilmaan. Me värjättäisiin vettä ja tehtäisiin pakkasen ja kuuman veden kidekaarista sateenkaaren värisiä. Juostaisiin toisiamme karkuun, heittelisimme kipoista vettä eri suuntiin ja eri kaarilla, nauraisimme ja ilakoisimme urakalla. Ehkäpä kaatuisimme vesileikeistä väsyneinä hankeen ja tekisimme lumienkelit. Ehkä.

Ja sitten ojentaisin käteni sinua kohti, ja sinä antaisit omasi ja me pitäisimme käsistä toisiamme lujasti kiinni – emmekä koskaan otetta irrottaisi.

P.S. Äkkiseltään ajateltuna kuuman veden jäätyminen kylmää nopeammin sotii maalaisjärkeä vastaan, mutta taustalta löytyy fysiikan lakeja. Tätä ilmiötä nimitetään Mpemba-efektiksi afrikkalaisen koulupojan mukaan, joka tehdessään jäätelöä huomasi, että jäätelö syntyy kuumasta maidosta nopeammin kuin kylmästä.

Lue lisää veden jäätymisestä ja tästä Instassakin kovasti huomiota saaneesta Mpemba-efektistä.

P.S.2. Lue myös lohtulounaasta keskellä työpäivää tai kuinka tahdon lapseni takaisin.

P.S.3 Ja arkisemmin ja iloisemmin: tustu talviretkien ihan parhaaseen eväsvinkkiin, partiobanaaneihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.