Äiti, joka pitää isästä rakkaudella niin hyvää huolta, lähti ansaitulle lomalle golfmailan varteen Espanjaan. Isä saa hyvää hoitoa sen aikaa Kivistössä. Ja hyvää seuraa, sillä minä visiteeraan jokaisen työpäiväni jälkeen. Ja oikein mielelläni. Me turistaan joutavia ja luetaan Ilta-Sanomia. Minä tenttaan lehden tietovisakysymykset isältä ja luen horoskoopin, vaikkei me kumpikaan uskota niihin. Puhutaan uutisista. Tänään Väyrysestä.

Kun kohdataan kaivan kassista vakiotuliaiset: Ilta-Sanomat ja valkosuklaata. Sillä ne kuuluvat ohjelmanumeroon.

Lisäksi me syödään suklaata. Isän herkku on Pirkan valkoinen hasselpähkinäsuklaa, mutta miten voikaan olla, että tänään K-Marketissa käydessäni, ei karkkihyllyllä ollutkaan kaupan omaa merkkiä ja suklaalevyä.

Siitäpä se idea sitten lähti: suklaamaistiaiset. Kun lempisuklaata ei ole saatavilla, täytyy löytää korvike. Avautua rohkeasti uusille mauille.

Ostin siis K-Marketin sulkaarivistöstä kaikki valkosuklaata sisältävät levyt, ja sitten makusteltiin. Royal valkosuklaakrispi oli mieluinen koostumukseltaan. Se oli lähinnä Pirkan valkoista hasselpähkinäsuklaata. Mutta yllätys yllätys, hampaissa kivaa vastinetta aiheuttanut ei ollutkaan pähkinärouhe, vaan riisikrispiä. Maistui herkulliselta, mutta eikös pähkinä päihitä riisin terveellisyydessään ;)?

Pandan valkosuklaa suli kielelle ja Fazerkin oli taattua laatua, vaan turhaan valkosuklaata hakeneille siinä oli pohjalla maitosuklaakerros.

Mutta takaisin asiaan. Itse vierailuun. Siihen syvinpään.

 

Nämä hoitoviikot ja omaishoitaja-vaimon lomaviikot on minulle sitä arvokasta ’isiaikaa’. Silloin karsiutuu kalenterista turhat menot ja kiire. Pitkä käytävä kävellään juuri siihen tahtiin kun isältä jalka nousee.

 

 

Isä arvostaa käyntejä. Kiittelee ihan ääneenkin. Vaikka Kivistössä on mitä mainioin hoitohenkilökunta – aina hymy huulilla ja palvelualttiina – sekä ohjelmaa pitkin päivää raamitettuna ruokahetkillä, on ulkoa pyyhältävä tuttu kasvo ja yhteishetki aina virkistävä lisäohjelmanumero.

 

 

En kiitosta kaipaa. Nämä vierailut ja onnenhetket antavat minulle paljon. Kerryttävät muistoja. Kuulen tarinoita menneistä. Ja kun isällä mieli leikkaa kun partaveitsi, opin joka kerta jotain uutta. Tietokisoissa häviän aina. Isällä on terävä muisti ja paljon ajan tuomaa nippelitietoa. Historia, urheilu, politiikka, maantiede – you name it – kyllä isi tietää. Ja diplomi-insinööri vielä enemmän.

 

Loppuun kysymys.

Se ei olekaan, että mikä on sinun suosikkisuklaasi. Kysyn, että luettuasi tämän, nousiko mieleen joku, jonka luona sinun pitäisi vierailla? Joku tärkeä, jonka kanssa kiireettömän ajan viettäminen on molemmille niin hyvä hetki. Onnenhetki.

Olisiko syytä kyläillä? Ehkä heti jo huomenna.