Arkea ja juhlaa, Vanhemmuus

Ihana, kamala äitienpäivä

Äitejä, isoäitejä, adoptioäitejä, äitipuolia ja niitä, jotka ovat äidin lailla lapsesta lämmöllä huolehtineet, on tänään muistettu eri tavoin. Äitejä, jotka ovat hyvinä päivinä jakaneet ilot, kivun hetkellä huolehtineet pienokaisen parantumisesta, kuunnelleet murheita lohduttaen, kannustaneet eteenpäin ja korkeammalle, olleet korvaamaton turva. Arjen pyörittäjiä: muonitusta ja puhtaita vaatteita, valvottuja öitä ja uupumuksesta nukuttuja päiväunia. Tarhataipaleita ja koulumatkoja. Mökkireissuja ja lomaseikkailuita. Voi mitä kaikkea lapsuuteen kuuluukaan – ja äitiyteen. Tärkeimpänä kuitenkin: rakastaneet rajattomasti, olleet läsnä.

Äitienpäivänä saa odottaa kiitosta, keväistä juhlapäivää perheen kesken, mutta mitä jos päivä ei menkään odotusten mukaisesti. Lapset eivät soita, eikä kukaan ei koputa makuuhuoneen ovella aamutuimaan aamiaistarjottimen kanssa. Valkovuokot ovat poimimatta. Kukaan ei kutsu kakulle eikä omatekemää äitienpäiväkorttia näy.

Osalla on onni tulla peitellyksi kehuilla ja kiitoksilla. Murto-osa saa mitalinkin rintaansa. Isomman joukon pitäisi. Mutta on sitten niitäkin, joilla äitimuistot eivät yllä ’standardiin’. Äiti ei ole ollut kasvussa läsnä, omasta tahdostaan tai tahtomatta. Tai hartaasti toivottu haikara ei vieraillut ja tehnyt äidiksi. Niitäkin olen kohdannut, joiden on täytynyt kohdata se kamalin, oman lapsen kuolema.

Äitienpäivänä juhlitaan äitejä ja äitiyttä, mutta jostain syystä tänä vuonna erityisesti, mietin lämmöllä ja välittäen niitä, joilla äitienpäivä nostaa suolaiset surun kyyneleet silmiin.

Ja kiitän äitiäni, joka antoi minulle niin täydellisen rakkauden täyttämän lapsuuden, että voin vain kuvitella miltä sellaisen puuttuminen tuntuu: ”Sanat eivät riitä, eikä teot ikinä kata elämälleni antamaasi evästystä. Annoit vankan pohjan, voimaa, itseluottamusta ja positiivista elämänkatsomusta. Kiitos! Kaikki evästys on tullut tarpeeseen”.

Itselleni äitiys on ollut ilon hetkiä, ylpeyttä, huolta, surua ja murhettakin. Naurua, iloa, itkua. Riittämättömyyden tunnetta ja ääretöntä rakkautta. Tunnejanan ääripäitä ja kaikkea siltä väliltä. Kiitollisena olen lapsieni lapsuuden kaaren kokenut, kaikissa sateenkaaren väreissä. Lopulta hyväksynyt sen, että paremminkin olisi voinut mennä, mutta parhaani tein. Olen raastavassa irti päästämisen vaiheessa, ymmärtäen kyllä ettei äitiys tähän lopu. Se jatkuu, mutta toisessa muodossa, toisenlaisena.

”Koittaa aika,
jolloin lelut pakataan laatikoihin ja viedään säilöön,
jolloin ovien takaa paljastuvat
moitteettomassa ojennuksessa olevat hyllyt,
jolloin jääkaappi on täynnä.
Jolloin ei enää tarvitse harppoa
kirjojen, pyörien ja jalkojen yli.”

Rakkaalle pojalleni -kirja, Pam Brown

Ikävöin kulunutta kahtakymmentä vuotta. Sen rosoisuudesta huolimatta, kävisin sen ilolla läpi uudelleen, murrosiänkin. Kaiholla mietin niitä yhteisiä arjen hetkiä, mielenkiintoisia seikkailuja ja retkiä, yhdessä tehtyä ja koettua. Ajan kultaamia muistoja.

Tänään halusin kuitenkin ’olla hetkessä’. Tässä hetkessä. Ja siihen kuului nauru, ilo, kiitollisuus ja onni. Ja minun äiti.

”Vi fattar aldrig våra föräldrars kärlek till oss
förran vi själva blivit föräldrar.”

Henry Ward Beecher

Rakkauden täyttämä äitienpäivä on nyt ehtoo puolella. Siihen kuului koko tunteiden kirjo. Siitä kiitollisena.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *