Arkea ja juhlaa, Suruvuosi

Henkistä ja konkreettista valmistautumista vaikeaan uurnan laskun päivään

Uurnan lasku on kuin suunnittelisi hautajaisia uudelleen. Kukat, musiikki, kuvaaja, pappi, vahtimestari. Aika ja paikka. Tai aika, paikka on ollut tiedossa jo pidempään.

Minulla on lyhyen seremonian kulku suurin piirtein suunniteltuna. Pieni puhekin, vaikka vaikeaa oli päättää millaisen haluan ja mitä haluan sanoa. Vai haluanko mitään. Puhunko pojalleni vai kerronko lapsestani läsnäoleville? Kiitänkö vai kerronko miten en anna tätä elämälle ikinä anteeksi? Kerronko miltä tuntuu tai mitä uskoin Danielin tuntevan? Niin monta erilaista mahdollisuutta, joten palaan ytimeen. Tilaisuuden tarkoitus lienee siunauksen kaltainen eli hyvästien jättö ja taas yhdenlainen irti päästäminen. Ehkä asettelen sanat sen mukaisesti.

On valtavan vaikea luopua uurnasta, on ollut lohduttavaa antaa käden viipyillä sen pinnalla, ottaa uurna syliin ja rutistaa. Tuntea jotain konkreettista, tuntea pinnan viileys, reunojen tarkkuus ja paino. Vaikken haluaisi luopua, en halua, että uurna myöskään ’unohtuu’ hyllyn reunalle. Jollain tavalla olen tämän vuoden aikana luopumisen kanssa tullut sinuksi. Vaikken halua, tiedän että se pitää tehdä. Se on oikein. Minä luovutan ja luovun.

Minulle sopi parhaiten tämä, että sain aikaa. Aika on oikein symbolisestikin, ensimmäinen vuosi on ohi. Ensimmäinen suruvuosi jää taakse, seuraava alkaa. Ikävissäni yhä olen, ikävä ei jää haudalle. Haavani ei kuroudu koskaan umpeen. Aika ei paranna haavaa, mutta se tekee olosta ajoittain hiukan helpomman. Jokainen hengen veto ei ole kurista kurkkua. Pahalta ololta ei pääse kokonaan karkuun, se ajoittain ja yllättäen ilmestyy ja iskee palleasta ilmat pois. Tavallisena päivänä se tuntuu muutamalta liika kilolta ja näkökentässä tummaksi värjäytyneeltä ruudun reunalta.

Ja jos jotain hyvää pitää löytää uurnan laskusta, on se se, että vihdoin Daniel saa kiven.

VALMISTAUTUMINEN

Itse uurnan lasku on lyhyt tilaisuus, johon seurakunta varaa puolen tunnin ajan. Tilaisuudessa läsnä ovat yleensä vain lähimmät omaiset ja seurakunnan edustaja. Pappia ei uurnan laskussa ole mukana kuin vain pyydettäessä.

Koska tilaisuus on lyhyt, pidän parhaani mukaan huolen siitä, että ne hetket ovat sitäkin kauniimmat.

En halua, että tilaisuus tuntuu nopealta toimitukselta vaan, että kaikki 30 minuuttia ovat merkityksellisiä ja puolituntinen mietitty. Siksi hetkeksi taas maailmani pysähtyy.

Olen varannut ajan, olen kutsunut paikalle lähimmät. Olen aloittanut puheen kirjoittamisen. Minulla on tilaisuuteen mietittynä jo mekko, korut ja kengät. Olen valinnut tilaisuudessa esitettävät kappaleet ja kutsunut esiintyjän paikalle. Meistä ei ole laulajiksi, mutta musiikissa on aina jotain taivaallista, juhlallista ja kaunista, joten vaikka meitä on vain muutama, koin uurnalehdossa soivan laulun merkityksellisiksi ja tilaisuutta kunnioittaviksi.

Läheisten kutsumisen jälkeen, tärkeimmäksi koin papin läsnäolon. En voinut kuvitellakaan, että tilaisuus pidettäisiin ilman pappia. Onnistuisi tilaisuus ilmankin, siunaus on jo tehty, mutta minulle se olisi kuin jotain olisi ohitettu ja oiottu. Vähän kuin kiirehdittykin. Siksi olinkin niin onnellinen, että Danielin siunannut kirkkoherra, pääsee myös tähän pienen pieneen tilaisuuteen siitäkin huolimatta, että se on keskellä kesää ja lomakautta. 

Kaiken pitää olla valmista – ja silti – tilaa on aina liikkeelle tai suunnitelmien muuttumiselle. Harvoin asiat menevät ihan suunnitellusti. Sekin on ihan ok.

HILJAISET VIIKOT 12. – 24.7.2021

Kevään mittaan nousi mietteitä, että miten saisin päivälle sille kuuluvan arvon. Ettei päivä olisi kesäkiireiden välissä vain yksi lyhyt pyrähdys, vaan enneminkin pienen maratonin paikka. Pysähtymisen hetki.

Mieleeni nousi erilaisia rituaaleja, jotka pikku hiljaa punoutuivat Hiljaisiksi viikoiksi ja paastoksi. Ja mikä ilahduttavinta, aluksi ’hulluudeksi’ luokittelemani ideani, sai odottamatontakin tukea ja hyväksyntää. Hiljaisten viikkojeni ajatuksena on luopua osin yltäkylläisyydestä ja irtautua jollain tavalla arkea ohjaavista tavoista ja tottumuksista. Luon tilaa mielelleni ja toivon rauhoittumisen kirkastavan ajatuksia ja ohjaavan tunnistamaan yhä enemmän sitä, mikä on juuri tässä hetkessä, ehkäpä ihan elämässäkin, merkityksellistä.

Kysynkin nykyään usein itseltäni ja myös muilta, että mitä he tekisivät jos tietäisivät, että aikaa on vain puoli vuotta. Mitä asioita he olisivat toivoneet tehneensä enemmän, mikä oli sitä kaunista ja hyvää kaiken kohinan alla. Sillä niitä asioita, hyviä ja merkityksellisiä, haluan tuoda lisää elämääni ja tehdä niille tilaa, luopuen asioista ja tekemisistä, joilla ei juurikaan ole arvoa, ainakaan minulle.

Paaston ja luopumisen kautta toivotan arkeeni uusia ajatuksia, tilaa ja tunnetta. Minun paastooni kuuluu luopuminen ’herkuistani’ kahdeksi viikoksi: televisiosta (kyllä, suoratoistosta myös), somesta, alkoholista ja pastasta. Puolet minusta huutaa aaaapuaaa ja toinen puoli taputtaa olkapäätäni ja kehuu rohkeaksi. Tämä olkoon itseni voittamista ja omien halujen hallintaa.

KYNTTILÄ DANIELILLE

Ystävättäreni, joka on kulkenut tätä suruvuottani vierelläni niin ystävän kuin vertaistuen tuomalla viisaudella, kysyi minulta pari viikkoa sitten Danielin poismenon tarkkaa päivää. Hän kirjoitti sytyttävänsä sinä päivänä kynttilän Danielin muistolle. Se oli niin mieltä lämmittänyt ajatus, etten pystynyt pidättämään kyyneleitä.

Vaikken kesäisin sytytäkään yleensä kynttilöitä (liian valoisaa), vaan vasta alkusyksystä, kun illat taas pimenevät, ajattelin tehdä samoin. Sytytän kynttilän kuopukselleni, mutta myös kaikille niille, jotka ovat menettäneet suurella kivulla ja surulla läheisensä ihan liian aikaisin.

Uskon, että tämä koskettaa monia, sillä niin se vaan on, että vaikka osa saa poismenoon valmistautua tai ikää on enemmän, tulee poismenon hetki niin usein ihan liian aikaisin. Hetkeä tai vuosia liian aikaisin. Meillä vuosikymmeniä. Enemmän kuin puoli vuosisataa liian aikaisin.

Sytytän kynttilän kuopukselleni, liian aikaisin pois otetuille sekä sinulle, joka olet viesteilläsi ja punaisin sydämin kulkenut kanssani. Sillä sinun takiasi en ole ollut yksin. Sitten kuvaan kynttilän ja tägään #etoleyksin ja #liianaikaisin. Se on sinulle, se on meille! 

Aiempia kirjoituksia pääset lukemaan blogini kristallin.fi suruvuosi-välilehdeltä. Sieltä löytyy muun muassa ensimmäinen syntymäpäivä, jolloin et enää vanheneamputoitu sydän ja antakaa lapseni takaisin sekä tätä blogia edellinen tatuointi kädessä, polttomerkki sydämessä.

1 thought on “Henkistä ja konkreettista valmistautumista vaikeaan uurnan laskun päivään

  1. Koskettava uurnanlasku. Siitä alkaa uusi vaihe elämässä. Toivottavasti luopumisen tuska helpottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.