Vain kaksi autollista tarvittiin Kristallin kirkkaasti -bloggarin elämän siirtämiseen kahdeksi viikoksi Vantaalta Lapinjärvelle. Mies olisi halunnut ottaa kuvia tavarakasoista: ”Kukaan ei muuten usko, miten holtiton pakkaaja olet”, mutta minä toppuuttelin. Kukapa se haluisi nähdä nyssykkävuoresta kaupunkieteisessä kuvia… Ja sitä paitsi, jos minä olisin tahtoni saanut läpi, olisi Mersun perään lykätty vielä perävaunukin, jotta olisin saanut pihakalusteetkin matkaan. Mitä sitä on kesävierailu ilman aurinkotuolia.

Nyt jo, vuorokauden jälkeen, voin tunnustaa, että paljon turhaa tuli mukaan ja toisinpäin, muutama juttu vielä unohtui. Lienee turhuudeksi luokiteltu kapistus, mutta meinasin kaapata eteisen seinältä kokovartalo peilin mukaan. Ihan tosi. Tuttu juttu on, ettei sellaista yleensä mökeiltä löydy. Sinne kuvastin kuitenkin lähdössä unohtui, ja myönnetään, sitä kyllä vähän kaipaan. Turhamaisuuttako vai huomaavaisuutta kuntalaisia kohtaan. Se jää nähtäväksi. Kömpiiköhän maalaisresidenssistä 10 päivän jälkeen Kristallin Kirkkaasti vähän sumeampana, tukka pystyssä ja vaatteet tahroissa.

Muuttopäivä oli raskas. Minä pakkasin tohinalla aamupäivän tavaroita kasseihin ja samalla Mies teki autoon huollon. Juniorin vaihtamat kesärenkaat olivat väärillä pulteilla kiinni, joten pultit piti vaihtaa. Vanhan, mutta hyvin palvelevan, auton pakoputki lonksui sen verran, että jottei jäisi matkalle, Mies vietti auton alla kotvan kiristellen ruuveja ja muttereita ja tehden taikoja. Kuutostiellä pääsin jo kokeilemaan, josko renkaat pysyy kiinni ja pakoputki matkassa. Pysyiväthän ne.

Matka sujui nopeasti. Juhannuksen viettäjien paluujonot menivät sopivasti vastavirtaan. Mökkivieraat palasivat kaupunkiin, kun yksi kaupunkilainen (=minä) teki muuttoaan maalle. Sulavaan muuttomatkaan toki aina yksi kömmähdys mahtuu. Vastoinkäymiseksi lienee mainittavan tankkaustauolla kädestä livenneen jäätelön surullinen päätyminen hiekkaiseen asfalttiin. ”Non-ni, se oli sitten siinä”, sanoi mies, haukkasi omasta tuutistaan vaniljat ja palasi omalle autolleen.

Maalaisresidenssi löytyi navigaattorilla, vaikka hetken piti Metsäntutkimuslaitoksen METLAN pihalla pohtia, josko tosiaan se käännös oikeaan alaviistoon on oikea. Kapoiseksi kävi kulku, mutta perille päästiin. Tasaisesti oli pihatien keskikasvillisuus ajettu, joten ei tarvinnut jännittää mahdollisten kivien rapivan auton pohjaa.

Kuin koiran, jonka pitää merkata reviirinsä, minäkin painoin nastalla Kristallin Kirkkaasti -koristeen Maalaisresidenssini oveen. Minun koti kaksi viikkoa. Ja rapulle heilautin juhannuksena tuliaisina äidiltä saadut terassihortenssiat. En halunnut jättää kukkaa taakseni vesipulaan, vaan nauttia komeasta ruukullisesta kaunista kukintaa ihan koko Maalaisresidenssiajan Lapinjärvellä.

Vaivaa oli nähty. Kiitos kuntalaiset, talkooväki ja muuten vaan auttajat! Vene oli käännetty lähtövalmiiksi ja uusi tulppa hankittu pitämään vedet veneestä pois soudun ajan. Ruohikko oli niemenkärkeen ajettu, grillipaikka siistitty ja halkoliiteri täytetty puilla. Seinän vierustaa koristi myös lainapyörä Terässiipi, jolla pääsisi tukka tuulessa tuivertaen polkemaan kylille. Myöhemmin sain tietää, että myös sisällä oli siivouksen lisäksi piristetty tuvan aiempaa metsänvihreää väritystä upouusin tekstiilein. Ikean raikkaat printtiverhot ja tuvan pöydän pöytäliina väriloistoineen toivat hyvää mieltä ja energiaa sisään astuvalle. Vanha metsäntutkijan tupa muuntautui citybloggareiden maalaisresidenssiksi. Kiitos Elmira sisustuksesta ja Kai huoltotöistä.

En minä kauaa paikallaan pysynyt. Kun tavarat olivat sisällä ja nurkat tutkittu, silmät kääntyivät pöydällä olevaan Lapinjärven karttaan ja sormi piirteli teitä pitkin reittejä sunnuntaiajelun suunnitelmaksi. Ei edes kahvikupillista maltettu ryystää, kun jo etupyörät osoitti kunnan kyliä kohti.