Arkea ja juhlaa, Matkailu, Ruoka ja ravintolat

Ensimmäinen matkaetappi on Eckerön aamiaisbuffet

Meille on jo kahdella viimeisellä reissulla käynyt niin, että luu on jäänyt käteen, kun ei ole tehty etukäteen varausta buffettiin. Päätin silloin, että ne kerrat jäisivät viimeisiksi.

Buffet Eckerön sisäänkäynti uusittiin tammikuisen varustamokäynnin yhteydessä. Valoisa oviaukko on nyt kutsuvampi ja avarampi nopeuttaen nälkäisten matkustajien siirtymistä ravintolasaliin.

Aiemmin ei varattu, kun en oikein osannut päättää, että haukataanko jotain pientä kotona, syödäänkö laivassa vai jätetäänkö aamukahvit Tallinnaan. Pienellä tuumaustauolla tämä olisi ratkennut nopeasti. Ensiksikin, en pysty koskaan syömään aamiaista heti herättyäni ja aamuun ei jää niin paljon aikaa, että tunnin valveilla olon jälkeen malttaisin vielä istahtaa aamiaispöytään ja kuluttaa aikaa aamiaiseen. Ehei, sitä on siinä vaiheessa jo päästävä matkaan. Ja se toinen, aamukahvien jättö Tallinnaan ei myöskään toimi, sillä jotain on kiva matkalla kuitenkin maistella. Kahvihammastakin kolottaa jo kovasti siinä vaiheessa, kun laivan ramppi on ajettu pyörällä ylös. Eli kyllä minun vaihtoehtoni on se buffa.

Mutta etukäteisosto ei olekaan ihan helppo juttu. Mieheni soitti ja kertoi, että muuten hyvä, mutta asiakaspalvelu meni juuri kiinni (klo 19.00) ja netin kautta saa buffan ostettua vain, jos ostaa uuden matkan. Helpottaaksesi elämääsi tilaa siis ruuat matkaa varatessa. Minun piti jännittää lisäyö, että saanko paikat aamiaiselle, onko tilaa ja onnistuuko asiakaspalvelu niitä jälkikäteen varaamaan.

Niinpä niin. Pelkoni kävi toteen. Yllätyksekseni aamiaisbuffetin ensimmäinen kattaus oli lähtöä edellisellä viikolla jo täynnä. Se siitä, mietin ensiksi, mutta tovin päästä kuitenkin päätin kokeilla sitä toista vaihtoehtoa, klo 10.00 alkavaa 2. kattausta. Empien, sillä jotenkin tuntuisi luontevammalta laivan lähtiessä syödä ja sitten pyörähdellä ympäri laivaa. Nyt tulee reilun tunnin odotus ja se saattaa tuntua pitkältä se. Mutta kokeillaan!

Keittiömestari Tuomas Sillanpää pitää huolen, että ruoka on maistuvaa ja monipuolista.

14 euron aamiainen haukkuu helposti hintansa. Monipuolinen herkkukattaus sisältää niin lämmintä kuin kylmää vatsan täytettä. Perinteinen puuroaamiainen hedelmin ja marjoin tai englantilainen aamiainen munakokkelilla, pekonilla ja pavuin. Minun tavallinen on sillisalaatti eli sitä sun tätä. Kun kaikkea tekee mieli maistaa, lautaselle kerääntyy melkoinen variaatio pieni herkkupaloja. Ja loppuun kahvin kanssa porkkanakakun pala. Saa vain varoa, ettei tule ähky.

14 euron aamiainen haukkuu helposti hintansa. Monipuolinen herkkukattaus sisältää niin lämmintä kuin kylmää vatsan täytettä. Perinteinen puuroaamiainen hedelmin ja marjoin tai englantilainen aamiainen munakokkelilla, pekonilla ja pavuin. Minun tavallinen on sillisalaatti eli sitä sun tätä. Kun kaikkea tekee mieli maistaa, lautaselle kerääntyy melkoinen variaatio pieni herkkupaloja. Ja loppuun kahvin kanssa porkkanakakun pala. Saa vain varoa, ettei tule ähky.

Periaatteessa buffan voi ostaa myös laivalta. Silloin aamiaisbuffetin hinta on 15 euroa (etukäteen hankittuna 14 euroa). Euron ero ei ole merkittävä, mutta etukäteisvarauksen puoleen kyllä nopeasti kääntyy, kun muutaman kerran kokee sen, kun ovella kerrotaan, että kattaukset ovat täynnä. Niinpä etukäteisvaraus on ainoa vaihtoehto varmistaa menomatkan ruokailu.

Edelliset kaksi kertaa istuttiin kahviossa, kun paikka buffetista ei auennut. Ei ollut hullumpaa sekään, vaikka alkuun pitkä jono vähän lannisti. Matelihan se eteenpäin, mutta kun huomasin, että jos ei tilaa mitään lämmintä keittiöstä,  vaan valmis katkarapuleipä ja kahvi kuohuviinin kera riittää, pääsin kurvaamaan muutamien jonottajien ohi vasemman puoleiselle ’pikalinjalle’. Katkarapuleipä vie nälän mainiosti, on herkullinen ja rapujen määrässä ei ole säästelty. Mutta tulevalla matkalla haluan taas valita sitä sun tätä, joten buffaan mennään.

Aamiaiselle halajaa moni, joten aamiainen tarjoillaan kahdella kattauksella: 1. kattaus klo 8.30–9.30, 2. kattaus klo 10.00–10.45. Harmillista tässä on se, että hitaammille tulee hoppu ja nautiskelijoille häätö alle tunnin. No eipä sitä lounaallakaan töissä saa kuin erikoistilanteissa unohtua kattiloiden ääreen kuin puoleksi tunniksi… Kunhan aikarajan vain tietää etukäteen, eikä jää haahuilemaan, pääsee nauttimaan monipuolisesta valikoimasta koko rahan edestä!

Sinua voisi kiinnostaa myös aiemmat kirjoitukseni:

Ähkyvaroitus, kun buffetpöytä notkuu sen seitsemäätoista herkkua:

Vappu Pimiän ja Aki Wahlmanin vinkit uusavuttomalle

Täältä löytyy tunnelmaan virittäytymiseen aamiaisbuffet video:
Makuja merellä Eckerö Linen aamiaisbuffet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *