Raitiovaunussa kuultua.
Seison, kun vaunu on ihan täynnä. Eckerö Linen m/s Finlandia on juuri ankkuroitunut satamaan ja raitiovaunu 7 pysäkillä on ihmisvyöry. Nopeat syövät hitaat -meiningillä ovista sisään, istumaan pääsevät vain rynnijät.
Vinkkinä ensi kertalaisille: Älä jää jonottamaan lähimpänä Terminaali 2 -rakennusta oleville oville vaan syöksy ihmismassa oikean kautta kiertäen kauimpana oleville oville eli raitiovaunun etupäähän, ensimmäiselle ja toiselle ovelle. Siellä nousu raitiovaunuun sujuu merkittävästi nopeammin pienemmän ihmismäärän takia.
“Hey, lady with a big coat please go forward”, joku huikkaa ovilta ja T-I-E-D-Ä-N, että tarkoitta minua. Portobellon vaaleanpunainen takki on kevyt, mutta pullean pöyhkeä strutsin sulissaan. Kiinnittää taatusti huomion.
”I will, if you just ask nicely. Like…Lady, with a big BEAUTIFUL AND FURRY coat, please go forward”, leukailen ja etenen miniaskeleen käytävällä. Enempään ei ole tilaa, vaikka mieshenkilö oli sitä mieltä. Kylkikosketukseen kun suomalainen ei kuitenkaan suostu. Sen verran reviiriä pitää ympärille jäädä, että toisen tuntee vain vaunun nytkähtäessä liikenteeseen tai tiukemmassa kurvissa hipaisun verran.
Raitiovaunu pysähtyy hetkeä pitemmäksi aikaa Forumin kohdalla, sillä Mannerheimintien poikkiliikenteen liikennevalot suosivat Mannerheimintien suuntaisesti liikkuvia. Ajattaren isot näyteikkunat keräävät katseita. Kauniita talvitakkeja kuusin kappalein ja huomaan ihmetteleväni, että oikeastaan kaikki olivat sellaisia, joita ilolla aamulla pukisin tuuleen ja tuiskuun. Muodikkaita, trendikkäitä, tyylikkäitä pienellä twistillä.
Ajatukseni keskeytyy, kun kahden vanhemman leidin keskustelu herättää mielenkiintoni. Huomaan odottavani, onko minun Ajatar -kokemukset ja -muistot rouvien kanssa yhtä.
Toinen ystävättärelleen: ”On se kyllä harmillista, että Ajatar lopettaa. Se on yhden aikakauden loppu.”
”Niin on”, vastaa ystävätär haikeana ja molemmat katsovat hetken hiljaisuuden vallitessa valaistuja näyteikkunoita, joissa lukee isolla AJATAR LOPETTAA. OIKEASTI.
Hiljaisuuden katkaisee keskustelun aloittanut: ”Mutta en minä koskaan sieltä ostanut mitään.”
”En minäkään”, lausuu ystävätär.
Siinä olennainen.
Ajatar on – kohta oli – laadukkaiden takkien brändiliike. Takit olivat upeita, mutta kukkarolleni sijoituskohde. Enkä voi sijoittaa takkiin. En sijoita laukkuihinkaan. Kovassa menossa takkiin tulee aina tahra, hihansuu repeää, ommel aukeaa, kaulus tahriintuu, kainalot nukkaantuvat tai vyö jää matkalle. Jos takki on maksanut minulle omaisuuden, suru ja pettymys on suuri.
Ja sitten se vaihtelun halu. Hintaluokka oli sellainen, että minun olisi pitänyt kulkea samalla takilla vähintään viisi vuotta, enemmänkin. Ei huvita. Vaihtelunhalu on kova, vaikka klassinen, laadukas ja pitkäikäinen ovatkin nyt suunta, minne kulutustottumuksiamme tulisi ohjata. Maapallomme vaatii kestävää kehitystä! En kuitenkaan ymmärrä miten jaksaisin innostua kolmen talven jälkeen pitämään samaa yllä.
Sitten on vielä pelko siitä virheostoksesta. Joskus sitä on NIIN täpinöissään kaupasta lähtiessään uudesta aarteesta, mutta hetken kuluttua huomaa, ettei se oikein tule valituksi henkarista. Onko se väri, leikkaus tai vain ’ei mun juttu’, en tiedä. Aina silloin tällöin ostos osoittautuu virheostokseksi.
Vaikka maltillista kulutusta suosinkin, vielä vaatteissa myös edullisuus ja sitä myöstä oikeutus ja mahdollisuus ostaa uutta ja piristävää aika ajoin, toimii promoottorina.
”Ajatar on Forumissa”, soi nostalgisesti korvassani. Tässä sinullekin korvamato: Ajatar on Forumissa.
Lue myös:
7 syytä piristyä päiväristeilyllä
Vinkki musiikkivirkistäytymiseen: keikalle laivalle!
Matkaopas Tallinnasta Polkuja ja mansikkapaikkoja