Arkea ja juhlaa, Onnen hetkiä

Aikaisin muistoni: Missä äiti on?

NaBloPoMo-haaste haastaa bloggarin kirjoittamaan marraskuun ajan ihan joka päivä. Jotta mahdollisimman moni haasteen vastaanottanut onnistuisi savotassa, Facebookissa toimii NaBloPoMo Revival -ryhmä, joka kannustaa, vinkkaa kirjoitusaiheita ja pitää elossa NaBloPoMo-haastetta ja henkeä, jonka idean alkuperäinen ’äiti’ on kiireessään tänä vuonna hylännyt. Uskoakseni uudet ystäväni ovat kaikki Atlantin takaa Parasta lähteä nyt -blogin Päiviä lukuun ottamatta, ja se antaa bloggaamiselle taas ihan uuden vireen. Tässä yhteisössä on vähän sitä tunnetta ja tuulahdusta, mitä 70-luvulla Partiolehdestä ja Suosikista napattujen kirjeenvaihtotovereiden kanssa syntyi. Ollaan hyviä ystäviä, vaikkei koskaan ole tavattu. Yhteinen juttu yhdistää.

Tässä tämän päiväinen NaBloPoMo-haaste ja -kirjoitusvinkki:

Blogging prompt for November 5th: What is your earliest memory?

Tätä pohtiessa nousi hymy huulille ja ihana lapsuus Iittalassa nousi nopeasti mieleen. Äiti, isä, pikkuveli, ystävät, leikkipaikat, koulu, syntymäpäiväjuhlat, silloinen lemmikki Morena, isovanhemmat, tädit, sedät, serkut, juhlat ja arki. Polkupyörät, riippukeinu, sadetanssit, liukumäet, kottikärrykuljetukset, leikit ja pihapelit…

Mutta mikä oli se kaikista aikaisin muisto?

Tuon vihreän pyöräni muistan niin elävästi ja veljen punaisen kolmipyöräisen, jossa oli kippilava.

 

Ehkäpä ruotsinlaivalla. Lieneekö alla matto vai pallomeri? Oliko pallopulikointia edes vielä 70-luvulla?

Varhaisin muisto, jonka pystyn laittamaan aikajanalle varmuudella, osuu kolmen vuoden ikääni ja liittyy yllätyksellisesti veljeeni! Veljeni syntymä ja sen odotus oli niin ihmeellinen asia ja iloista aikaa, että se on luonut vahvan muistikuvan kolmivuotiaan saparopään mieleen.

Muistan kun kävelimme isäni ja Martta-mummini kanssa synnytyssairaalaan katsomaan pikkuveljeä. Isot ulko-ovet avautuivat ja astuimme isoon aulaan. Pidin lujasti isän kädestä – vaiko mummin. Hetki oli todella jännittävä, enkä oikein ymmärtänyt mitä tuleman piti. Pienoiseksi pettymyksekseni jouduin jäämäänkin sairaalan alakerran aulaan mummin kanssa odottamaan, kun isä jatkoi matkaa hissillä yläkertaa. Istuin isolla nojatuolilla, enkä mitään puhunut. Katsoin vain hissin oville ja odotin näkeväni pian uudelleen isän, äidin ja pienen veljen. Vuonna 1973 ei sisarukset päässeet sairaalaan synnytysosastolle sisaruksiinsa tutustumaan infektiovaaran vuoksi, vaan isä haki äidin ja uuden perheenjäsenemme osastolta ja vasta mummilla sain pikkuveljen syliini ensimmäistä kertaa.

Yhden hetken muistan tätä aiemminkin. Se tapahtui arviolta viikko aiemmin. Silloin olimme isän kanssa kahdestaan vielä Iittalassa, silloisessa valkoisessa rivitalokodissamme. Istuttiin vierekkäin ja minä kysyin hiukan totisena, että missä äiti on? Muistan sen vastauksen. Sen, joka ei yllättänyt, tästä oli varmasti puhuttu useammin: ”Äiti on synnyttämässä pikkuveljeä”. Ihan varma en ole, oliko veli jo tuolloin syntynyt ja niinpä siis varmasti veli, vai onko muisto värittynyt hiukan ajan kanssa ja isä olisikin vastannut, että pikkuveljeä tai -siskoa. Mutta niin tai näin, minulle pikkusisareni on muistoissa aina ollut veli. Ennen syntymäänsäkin.

Mikä on sinun aikaisin muistosi?

 

Post Scriptum

Sen lisäksi, että NaBloPoMo-jenkkiryhmässä saa uusia jutun aiheita, tsemppiä urakkaan ja tuulahduksen blogimaailmasta meren takaa, ryhmään kuuluminen laajentaa sanavarastoa aivan ihanalla tavalla. Tähän asti olen käyttänyt sanaa prompt vain merkityksessä nopea ja ripeä – thank you for your prompt answer – mutta nyt sain sanalle monta uutta merkitystä. Blogging prompt oli vieras käsite, muttei enää, nyt alan viljelemään sanaa myös vihjeenä ja kehotteena.

 

 

Please follow and like Kristallin kirkkaasti:
0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *