Matkailu

Tallinnan joulutori on vuoden 2018 tunnelmallisin tori – Tallinna, Viro

Miten olisi kuppi glögiä Euroopan parhaimmalla joulutorilla? Ja jos oikein maistuu, voi pullollisen mustikanmakuista joulujuomaa tuoda tullessaan kotimaahankin.

Sympaattinen Tallinnan joulutori kaappasi kirkkaimman pokaalin Best Christmas Markets in Europe 2019 -äänestyksessä.

Vaikkakin erittäin kaunis ja lämminhenkinen, en uskonut Tallinnan joulutorin voittoon. Yleisöäänestyksessähän äänien määrä voittaa ja piskuisessa Virossa on vain 1,3 miljoonaa oman torin äänestäjää. Ehkäpä me suomalaiset ja paljon Viron matkailua harrastavien ruotsalaisen antamat äänetkin auttoivat, kun päihitimme niinkin väkirikkaiden maiden kuin Saksan ja Ranskan joulutorit.

European Best Destinations -verkkosivustolla olleeseen äänestykseen osallistui 200.000 joulutorikävijää ja Tallinnan joulutori nappasi kultaisen mitalin oikeutetusti, tunnelman ja tarjonnan sekä lämminhenkisen asiakaspalvelun johdosta. Historiallinen sijainti, keskiaikainen ympäristö ja pitkät perinteet saivat myös oikeutetusti kiitosta.

Tallinan joulutoria kuvailtiin näin:

”It has become one of the must-see events in Europe. The Tallinn Christmas market delights everyone with its cosiness, historical location, wonderfully preserved medieval old buildings and long traditions. In recent years, the Tallinn Christmas market has a number of times been elected as one of the best Christmas markets in the world.

At the site, you can buy high-quality handicrafts from all sorts of nick-nacks to practical winter accessories, and you can fill your tummy with gingerbread and with hearty Christmas roasts.”

Näkymä torin laidalla olevasta, Virolaista perinneruokaa moderniin tyyliin tarjoavasta, Kaerajaan ravintolasta. Vieläkin lipoo kieli herkullisen kalalounasta miettiessäni.

Tallinnan joulutori on ollut jokavuotinen joulutapahtuma vuodesta 1991 lähtien. Torin kojumyyjät ja torin järjestäjätoimikunta toivottaa avosylin tervetulleeksi suomalaiset risteilyvieraat. Saksalaistyyppisten joulumarkkinoiden perinteitä kunnioittava Tallinna joulutori avautui joka vuotiseen tapaan jo marraskuussa vanhassakaupungin Raatihuoneentorilla ja on auki aina loppiaiseen saakka.

Loistokas joulukuusi on varmasti torin kuvatuin kohde ja torin sydän.

Pienet myyntikojut notkuvat kauniita käsitöitä, huovutettuja hattuja ja tossuja, tilkkutöitä, keramiikkaa, kransseja ja muita joulukoristeita. Tallinnan joulutorin esiintymislavalla tunnelmaa nostattaa jouluiset tanssi- ja lauluesitykset.

Halutessasi päästä aitoon virolaiseen joulutunnelmaan, tilaa ruokakojusta Viron perinneruokaa ja joulunajan herkkuja: porsaanpaistia, hapankaalia ja mustaamakkaraa. Maista myös mustikkaglögiä ja pyörähdä kierron  – just for old times sake.

Joulutorin apteekissa oli 3 euron napsuja saatavilla. Valinnan kanssa kannattaa olla huolellinen, sillä tarjolla oli muun muassa intohimoa ja rakkauden eliksiiriä. Pitää olla tarkkana mille haluaa itsensä altistaa – sillä sitä saa mitä tilaa!

Tämä koju vei sydämeni. Siellä oli joulukoristetaivas Shishin toinen toistaan ihanempia joulukoristeita, mutta viehättävintä kaikista oli tuo joulupukin muori joka hymyili ikkunasta. Ja sinäkö et usko joulupukkiin ja -muoriin?

Keskieurooppalainen joulutoritunnelma lymyää vain Suomenlahden toisella puolella ja sinne keinuttaa turvallisesti ja useampaan kertaan päivän mittaan muun muassa Eckerö Line. Itse matkasin Tallinnaan joulunaikaan jopa kahdesti. Molemmat vierailut olivat erilaisia, eikä samoissa paikoissa täytynyt tekemisen ja näkemisen puutteen vuoksi piipahtaa. Noh, joulutori kutsui molemmilla kerroilla. Sitä vain oli mahdotonta kiertää.

Olisiko seuraavaksi Tuomaan Markkinat aika päästä edes ehdolle Euroopan parhaaksi joulutoriksi? Vaikka tunnelma ei ole keskiaikainen, eivätkä joulutoritraditiomme yllä kestoltaan kilpailemaan Keski-Euroopan torien kanssa, ei sijainti vaaleissa taatusti kalpenisi muiden edessä. Suukirkon syleilyssä kukoistavat Tuomaan Markkinat, traditionaalinen suomalainen sauna, käsityömme ja jouluherkkumme saisi varmasti ihailua osakseen. Ollaan se moderni vaihtoehto! Siispä eiköhän pidetä ääntä, että ensi vuonna myös Tuomaan Markkinat nostetaan Christmass market of the year -kärkeen. Ja siihen asti:

Onneksi olkoon vuoden 2018 paras joulutori – Christmas Market Tallinn!

Tallinnaa onnittelemassa vasemmalta muun muassa Mall (Visit Tallinn), Krista (Kristallin kirkkaasti), Tuomas (Lyhyt oppimäärä Tallinnaa), Kaisa (Naiselo 45+), Rauha (Luova Comms) sekä Kati ja Jami (Hellapoliisi). #meriyhdistää #onnellistajoulua #sailaway

 

Lue myös Tallinnan piparkakkunäyttelystä PiparkakkuMania, PiparkoogiMaania sekä joulukoristetaivaasta Shishistä.

Entä avaatko sinä joulukalenterin luukkuja ihan joka aamu aattoon asti? Minä tiedän joulukalenterit aikuiseen makuun!

Piparkakkuinen jouluseimi löytyi Tallinnan piparkakkunäyttelystä, mutta Helsingissäkin on seimiä – tosin ei syötäviä sellaisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *