Kulttuuria

Tie Konyaan on meditatiivinen kokemus teatterissa

Oletko koskaan meditoinut teatterissa? Kokenut hartaan hetken? Tai näytöksen jälkeen löytänyt itsesi omien ajatusten kuplasta, tunnetilasta, jossa tarkastelee sisintään eikä toivo kenenkään heti rikkovan hellivää hiljaisuutta?

Tai onko bucket listallasi pyhiinvaellusmatka? Tai ehkäpä olet sellaisen jo tehnyt ja mielit kuulla – tai ennemminkin tuntea kaikilla aisteilla – toisen vaelluksen tehneen koristelemattomia, raakojakin, tunteita ja mietteitä?

Tie Konyaan on Kansallisteatterin esitys, joka herättää miettimään erityisellä tavalla, josko kävelemällä voi löytää suunnan elämälleen. Tie Konyaan kertoo yhden miehen tarinan elämän tarkoituksen, suunnan ja pyhyyden melkeinpä pakonomaisesta etsinnästä.

Alun odotus. Kihelmöivät hetket ennen ensi-esityksen alkua koeyleisölle.
~Jääpallo alkaa vähitellen sulaa. Vesipisaran kilahdus lasimaljassa. Vesi. Kasvun edellytys.~

Näyttämöruno Tie Konyaan sai alkunsa näyttelijä Jari Virmanin suuresta poltteesta lähteä vaeltamaan Turkin maaseudulle ja vuoristoon. Vaikka lähipiiri kyseenalaisti lähdön, oli maailmankuulun dervišširunoilija Ruminin runot koskettaneet Virmania sillä tavoin, että 670 kilometrin pyhiinvaellusmatka Istanbulista Konyaan oli esteistä ja läheisten vastustelusta huolimatta tehtävä. Näyttelijä pakkasi rinkkansa ja lähti vaeltamaan kohti Jalāl ad-Dīn Muhammad Rūmīn hautaa, joka on suufilaisuuden keskus ja tunnettu pyhiinvaelluskohde. Toiveena oli tämän kokemuksen ja hiljaisuuden kautta löytää elämälle suunta.

Tie Konyaan -esitys on näyttelijä Jari Virmanin pyhiinvaellusretkestä teatteriversioksi työstetty matkakertomus. Käyntivinkkien ja ravintolasuositusten sijaan Virman johdattaa teatterivieraan tunteittensa pyörteisiin, ajoittain vaikean kulun soraisiin ylä- ja alamäkiin. Esitys antaa tilaa myös oman itsensä sisimmän tutkimiseen koskettavan äänimaailman ja visuaalisesti rauhallisen ja meditatiivisen näyttämöesiintymisen kautta.


Hetki tekniikalle: ”Tervetuloa Tie Konyaan -esitykseen. Nyt testataan kuulokkeiden toiminta”.
Auditiivinen näyttämöruno vaatii korkealaatuisen äänentoiston.
Vain kuulokkeilla voi saada aikaan täydellisen äänielämyksen.

Virman äänitti koko kulun kohti Rumin hautaa ja niistä äänitteistä oli tarkoitus tehdä esitys Willensaunan näyttämölle. Mutta kuten vaelluskaan, ei Tie Konyaankaan syntynyt kivutta. Aluksi täysin käyttökelvottomalta tuntunut materiaali sai jäädä työpöydälle kypsymään ja vasta vuoden päästä matkasta se kumpusi upeaksi audiovisuaaliseksi runoksi ja löysi tiensä näyttämölle.

Kun katsojat painavat päähänsä kuulokkeet, on kupla valmis. Äänet soljuvat suoraan pääkoppaan, eikä syntynyttä tunnelmaa häiritse mikään. Tekee mieli painaa silmät kiinni ja sukeltaa syvemmälle. Tie Konyaan -taivalluksen pienetkin rasahdukset ja vaeltajan huokaisut saadaan laadukkaasti kuulijan tajuntaan. Melkein hypnoottisesti.

Kuulokkeet päässä sukellan syvälle tunnelmaan. Ulkomaailma häviää.

”Vaelluksen pohjalta syntynyt esitys on henkilökohtainen hartausharjoitus ja löytöretki tuntemattomaan; se kurottaa kohti pyhää ja kysyy ääneen suuria kysymyksiä. Kaksiosaisen näyttämöteoksen ensimmäinen osa on auditiivisia keinoja hyödyntävä näyttämöruno ja toisessa osassa Jari Virman keskustelee esityksestä vaihtuvan asiantuntijavieraan kanssa.”

Pirtinpöydän ympärillä syvennytään esityksen ensimmäisen osassa koettuun vaihtuvan vieraan kanssa. Keitetään kuppi teeta ja keskustellaan kynttilänvalossa.

Tie Konyaan on esitys rohkealle teatterinkävijälle. Sellaiselle, joka haluaa ja osaa pysähtyä hetkeen. Hengittää syvään ja nauttia rauhallisuudesta ja hengellisyydestä niin visualisesti kuin vahvan äänimaailman kautta. Tie Konyaan ei ole perinteisen teatterin ystävälle. Äläkä vie tänne ensikertalaista tai ystävää, joka kerran 10 vuodessa käy istumassa yhden näytöksen. Näillä penkeillä viihtyy meditoijat, retriitissä kävijät, rohkean ja erilaisen teatterin ystävä, kokeilevan taiteen toverit, omaa pyhiinvaellusmatkaa miettivä tai sellaisen jo kokenut, hartaushetken tavoittelija ja elämän suunnan etsijät. Runoilijat ja runojen ystävät. Tämä on erinomainen näytös myös kaikille, jotka haluavat kokea vahvan audiovisuaalisen teatterikokemuksen. Uuden ja yllättävän teatterin ystävät, rohkeasti lipun ostoon!

*

Ostin teatterilipun, mutten lähde ostamaan vaelluskenkiä. Kuten runoilija Rumin on kirjoittanut: ”Se ei ole siellä.” Siihen minäkin uskon. Rauha ja totuus, elämän suunta löytyvät myös laiturin nokalla istuessa tai tiskiharja kädessä likaisia astioita jynssätessä. Joskus se löytyy kriisin kautta, joskus arkitilanteessa oivalluksen avulla. Mutta se kumpuaa hiljaisuudesta. Syvältä sisimmästä. Ja jotta sen kuulee ja tunnistaa, pitää pysähtyä, olla hiljaa. Olla hetki omassa kuplassa.

En siis ostanut vaelluskenkiä, mutta löysin itseni etsimästä kiivaasti Rumin runoja. Netistä en niiden pariin löytänyt ja valitettavasti kirjastolaitoksessakaan en päässyt esityksessä lausutun koskettavan runon pariin. Runon, josta muistan enää vain sanat ”se ei ole siellä”. Mutta muistan sen tunteen minkä runo herätti, yksittäisiä sanoja ja sanojen tuoman kokemuksen ja ymmärryksen. Sen runon haluaisin kuulla ja kokea uudelleen. Lopetin kuitenkin etsimisen – se tulee eteeni, kun sen aika on!

Missä sinä saat kiinni oleellisesta? Laiturinnokalla, liikkuessa metsässä, koiraa ulkoiluttaessa, kirjoittaessa… Missä ja miten tarkistat, että elämäsi suunta on yhä oma ja oikea?

*

Ensi-iltansa Kansallisteatterissa jo keväällä saanut Tie Konyaan on nähtävissä vielä kolme kertaa alkusyksystä. Ensimmäinen syksyn esitys on Willensaunassa sunnuntaina 25.8., seuraava syyskuussa keskiviikkona 4.9 ja viimeinen lauantaina 7.9. Suosittelen.

*

Lue myös:

Mea culpa, omasta syystäni – runo ja Eino Leinon päivänä runoillen sekä Lukuvinkkejä kaamoksen karkoitukseen.


Teatteriarvostelu: TIE KONYAAN

Please follow and like Kristallin kirkkaasti:
0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *