Arkea ja juhlaa

Minne mennä tänään? – Martin markkinat tuo Viron Kaapelitehtaalle

Juuri Tallinnan joulutorilla vierailleena ja sieltä joulutunnelman kotiini tuoneena, ilahduin uutisesta, ettei aina tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan. Tänä viikonloppuna voi Viron herkkuja ja käsitöitä metsästää varsin läheltä.

Martin markkinointa vietetään jo 35. kertaa ja tänäkin vuonna Kaapelitehtaan halli täyttyy virolaisella käsityöllä, ruoalla, kirjallisuudella ja musiikilla.

 

Martin markkinoiden teema-alueet ovat tänä vuonna Viron itäosan Peipsimaa ja Vooremaa.

 

Peipsimaa on alueena allekirjoittaneelle hiukan tuttu, sillä kukapa motoristi ei Viron matkallaan haluiaisi viillettää pitkin Peipsijärven rantaa. Jögeva Treff, motoristien jokavuotinen kokoontumisajo, on taas kutsunut Vooremaan alueelle. Paljon on kuitenkin vielä Viron itäisellä alueella mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, mutta kesää odotellessa, alueisiin voi tutustua makuelämyksin Kaapelitehtaan Martin markkinoilla.

 

Martin markkinavieraille Peipsimaa tuo ostettavaksi joulupöytään hankittavaksi muikkuja, suolakurkkuja, sipulilettejä, savustettua Kolkjan lahnaa ja Emajõen Suursoon suosta kerättyjä karpaloita.

Vooremaa tarjoaa muun muassa matkailuvinkkejä ja tuo alueensa luontokohteita tutuksi. Vooremaalla on kulttuurisesti ja historiallisesti paljon kiinnostavia nähtävyyksiä, kartanoita, linnoja ja museoita. Lisäksi Vooremaalla vietetään Betti Alverin runopäiviä, Alo Mattiisenin musiikkipäiviä, Kuremaan valkosipulifestivaalia sekä koko Virossa tunnetut Paunveren markkinoita.

 

Teema-alueiden herkkujen lisäksi löydät suuria ja pieniä käsityö- ja ruokayrittäjien tuotteita ympäri Viron, kulttuuriohjelmaa unohtamatta. Tanssiakin kuulemma saa!

Martin markkinat 2018

Kaapelitehdas, Helsinki

Lauantai klo 10–18 ja sunnuntai klo 10–17

Vapaa pääsy

Lisätietoja: https://www.martinmarkkinat.fi/


Muista myös: Tallinna joulutori 16.11.-7.1.2019
Eckeröllä etäämmäksi! Tallinnan joulutori on ollut jokavuotinen joulutapahtuma vuodesta 1991 lähtien ja toivottaa avosylin tervetulleeksi suomalaiset risteilyvieraat. Saksalaistyyppisten joulumarkkinoiden perinteitä kunnioittava Tallinna joulutori avautuu jo marraskuussa Vanhassakaupungin Raatihuoneentorilla.

Vaikka Viro tulee luoksemme Martin markkinoiden muodossa, aion vielä kerran ennen joulua piipahtaa Virossa. Miniloma ja Tallinnan tunnelmallinen Vanhakaupunki sekä joulutori eivät vain päästä otteestaan. Sinne on vielä päästävä ja nautittava kiireettömästä joulunajasta kaikilla aisteilla.  

 

Kuvituskuva Tallinnan joulumarkkinoilta. Kuva: Kadi-Liis Koppel, Tallinn City Tourist Office & Convention Bureau
Please follow and like Kristallin kirkkaasti:
0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *