Arkea ja juhlaa, Kulttuuria

Eino Leinon päivänä runoillen

Kuhmon kirjasto Eino Leinon päivänä
Kuhmon kirjasto Eino Leinon päivänä

Siniristilippumme on tänään 6.7. liehunut kesätuulessa, haalistunut aavistuksen auringon paisteessa ja kastunut sadepisaroista. Juhlittu on kansallisrunoilijamme Eino Leinon päivää ja siinä sivussa lähetelty nimipäiväonnittelut Esoille ja Esaiaksille.

Merkittävän suomalaisen runoilijan Eino Leinon päivän ehtoolla julkaisen rohkeasti ja vailla itsekritiikkiä runon, ja toisenkin. Itse rustaamiani molemmat. Julkaisen runot pelkäämättömästi ilman runouden opintoja, sillä kirjoittamisen opintojeni runokurssin aika on vasta ensi syksynä.

Mutta ensiksi mestarille itselleen tilaa. Alla katkelma Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo, joka aikanaan kosketti ja antoi uskoa ihmisen hyvyydestä.  Tämän avulla olen opetellut ajattelemaan kohtaamieni tarkoitusperät hyväntahtoisiksi, vaikka tekojen tulos on ollut jotain ihan muuta. Olen viljellyt sinisilmäisyyttä, epäilyjen sijaan. Juoruilujen, ilkeilyjen ja kiusanteon lomasta on voitokasta löytää kelvollinen, hyvää tarkoittava ihminen. Sillä sellaisia olemme kaikki, pinnan alla. Suurin osa, onneksi, pinnaltakin.

 

”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.”

Hymyilevä Apollo, Eino Leino

 

Ja sitten omani. Kristallipallon leinoilua. Eri aiheesta kuin kansallisrunoilijan värssy: toiveesta uskaltaa tehdä jotain missä ei vielä ole mestari. Ja kirjoittamisen polulla kannustavien taustajoukkojen tärkeydestä.  Toisena kirjoittamisen opintojen omaelämäkerta -kurssin ennakkotehtävä, jossa ohjeena oli mennä muistorikkaaseen paikkaan ja kirjoittaa paikan herättämistä tunnelmista ja ajatuksista.

 

Intohimona kirjoittaminen, proosan ja blogien. Ehkä joskus on aika runoillekin.
Intohimona kirjoittaminen, proosan ja blogien. Ehkä joskus on aika runoillekin.

TUKIPILARI

Mentorini. Muusani.
Tukipilarini,
eteenpäin tuuppaajani.

Kannusta.

Herätä,
herättele.
Innoita ideoitani.
Puhalla ilmaa siipieni alle.

Vahvista.

Luo luottamusta kun emmin.
Työnnä eteenpäin.
Komenna etenemään pelotta.
Ohjaa olemaan analysoimatta liiaksi.

Idea herää, itseluottamuksesta kiihkeänä, idea herää.
Lähtee lentoon.  Ja pysyy ilmassa.

 

* * *

PORTAIDEN HYVÄSTIT

Istun ja muistelen eilistä.
Eilisenkin eilistä.

Yksin taivallus alkoi vasta näiden portaiden päätyttyä.
Muuttolaatikko kerrallaan.
Pois kodiksi tuntemastani.

Uuteen kotiin.
Ensiasuntooni,
huoneeseen täynnä lupauksia tulevaisuudesta,
haaveita huomisesta.

Kodiksi pian kutsumaani.
Rappu kerrallaan, uuden vaiheen alkuun.

Äidin kyynel, isän halaus.
Ja matkaan, nuoren miehen kainalossa.
Siinäkö oli se hetki – heille lapsestaan luopuminen,
tyttären astuminen aikuisuuteen.

Ei se tapahtunutkaan alttarilla, vaan paljon ennen.
Tuo huomaamaton tuokio portailla.
Varkain valjastettu kasvuun, lapsuuden hyvästeille.

Näillä portailla on koettu koko tunteiden kirjo.
Ihastumisia, rakastuminen, rakastaminen.
Surua, murkun myllerrystä, kiivasta kiljuntaa.
Pettymyksiä, luopumisia ja sisuuntumisia.

Istuttu puisilla puolilla,
murehtien ja murehtimatta.
Kuitenkin huoletta,
aikuisten tuki takana.

Onnea, turvallisuutta.
Naurua, iloa, itkua.
Elämää.
Hyvä nuoruus.
Kaunis kasvu.

Kiitos äiti. Kiitos isä.
Veljeni, sinäkin minua kasvatit.

 

Aikuisuuteni portailla omaelämäkerta kirjoittamisen opintojen ennakkotehtävän työstössä.
Aikuisuuteni portailla omaelämäkerta kirjoittamisen opintojen ennakkotehtävän työstössä.


Nyt on sinun vuorosi! Rohkene leinoilla. Kirjoita runo. Innostu uuteen. Kerrankos sitä.

Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa,
se unten onnen saapi.

Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan.

Hymyilevä Apollo, Eino Leino

Hyvä Ihminen – sehän on Eino Leinon -päivä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran vuosi sitten www.testikuskit.fi Kristallin kirkkaasti -sivuilla.

Please follow and like Kristallin kirkkaasti:
0

19 thoughts on “Eino Leinon päivänä runoillen

  1. I have noticed that your website needs some fresh posts.
    Writing manually takes a lot of time, but there is tool for
    this boring task, search for; Wrastain’s tools for content

  2. I have checked your website and i have found some duplicate content,
    that’s why you don’t rank high in google, but there is a
    tool that can help you to create 100% unique content, search for: Boorfe’s
    tips unlimited content

  3. This message is posted here using XRumer + XEvil 4.0
    XEvil 4.0 is a revolutionary application that can bypass almost any anti-botnet protection.
    Captcha Recognition Google (ReCaptcha-1, ReCaptcha-2), Facebook, Yandex, VKontakte, Captcha Com and over 8.4 million other types!
    You read this – it means it works! 😉
    Details on the official website of XEvil.Net, there is a free demo version.

  4. I have checked your blog and i’ve found some duplicate content,
    that’s why you don’t rank high in google’s search results,
    but there is a tool that can help you to create 100% unique
    content, search for: Boorfe’s tips unlimited content

  5. This message is posted here using XRumer + XEvil 4.0

    XEvil 4.0 is a revolutionary application that can bypass almost any anti-botnet protection.
    Captcha Recognition Google (ReCaptcha-1, ReCaptcha-2), Facebook, BING, Hotmail, Yahoo,
    Yandex, VKontakte, Captcha Com – and over 8.4 million other types!

    You read this – it means it works! 😉
    Details on the official website of XEvil.Net, there is a free demo version.

    Check YouTube video ”XEvil ReCaptcha2”

  6. This message is posted here using XRumer + XEvil 4.0

    XEvil 4.0 is a revolutionary application that can solve almost any antibot CAPTCHA’s.
    Captcha Solution Google (ReCaptcha-1, ReCaptcha-2), Facebook, BING, Hotmail, Yahoo,
    Yandex, VKontakte, Captcha Com – and over 8.4 million other types!

    You read this – it means it works! 😉
    Details on the official website of XEvil.Net, there is a free demo version.

    Check YouTube video ”XEvil ReCaptcha2”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *